RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristöjaosto
Pöytäkirja 08.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rakennusvalvonnan taksa 13.1.2025-
200/02.05.00.00/2024
Rakympj 08.01.2025 § 5
Selostus Rakentamislain (751/2023) 1.1.2025 voimaantulon johdosta rakennusvalvonnan taksa tulee uudistaa. Lakia sovelletaan 1.1.2025 vireille tulleisiin asioihin.
Hallintosäännön 28 c §:n mukaan rakennus- ja ympäristöjaosto päättää toimialallaan perittävistä maksuista ja taksoista.
Kuntaliiton suosituksen mukaan kuntien talouden kannalta rakennusvalvonnan toimintamenot suositellaan katettavaksi kokonaan rakentajilta perittävillä maksuilla. Viimeksi rakennus- ja ympäristöjaosto on päättänyt rakennusvalvonnan maksujen tarkistamisesta 22.9.2021 § 18.
Taksan hyväksymisestä tiedotetaan julkaisemalla kuulutus kaupungin nettisivulla 14 vuorokauden ajan.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Vaikutusarviointi Ei
Valmistelija Rakennustarkastaja
Lisätietoja Rakennustarkastaja Janne Korpela, 044 755 9333, janne.korpela@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Rakennustarkastaja
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristöjaosto hyväksyy liitteenä olevan Outokummun kaupungin rakennusvalvonnan taksan, joka tulee voimaan 13.1.2025 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös Rakennustarkastajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |