RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tytäryhtiöiden osavuosiraportit 1-3/2025
122/02.02.00/2024
Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto 15.04.2025 § 14
Selostus Hallintosäännön 22 §:n mukaan elinvoima- ja omisajaohjausjaosto antaa kaupunginvaltuustolle neljännesvuosittain raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä.
Vaikutusarviointi Ei
Valmistelija Kaupunkipalvelujen johtaja
Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Kaupunkipalvelujen johtaja
Päätösehdotus Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle tiedoksi liitteiden mukaiset tytäryhtiöiden osavuosiraportit.
Päätös Kaupunkipalvelujen johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että toimitusjohtaja Tuomo Roivas poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.20.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |