Dynasty tietopalvelu
Outokummun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 87


 

Kaupunginvaltuuston 28.4.2025 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 05.05.2025 § 87  

    

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lain vastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

 Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

22 §

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

23 §

Pöytäkirjantarkastajat

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

24 §

Keskusvaalilautakunnan ilmoitus kuntavaalien 2025 tuloksesta

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

25 §

Outokummun Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite: Ensiapu1 -kurssi peruskoulun päättäville

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

26 §

Outokummun Kokoomuksen valtuustoaloite uimahallin sunnuntaiaukiolosta talvikuukausina kokeiluluontoisesti talvella 2026

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

27 §

Perussuomalaisten valtuustoaloite padel-kentän rakentamisesta Outokumpuun

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

28 §

Pääomalainan myöntäminen Kiinteistö Oy Kummun kodeille

 

Ilmoitetaan asianosaiselle ja kirjanpitoon

 

 

29 §

Talousarviomuutokset vuoden 2025 talousarvion investointiosaan

 

Ilmoitus kirjanpitoon

 

 

30 §

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2025

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.