Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.05.2025/Pykälä 27


1 Arviointikertomus 2024 tarkltk 13.5.2025 § 27

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024

6/00.03.00/2025

 

Tarkltk 13.05.2025 § 27   

  

 

Selostus Kuntalain 122 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

  Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustlle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

 Hallintosäännön 62 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain kaupunginvaltuustolle annettavassa arviointikertomuksessa.

 

 Kaupunginhallitus on 24.3.2025 hyväksynyt ja allekirjoittanut vuoden 2024 tilinpäätöksen. Tilinpäätösasiakirjassa on selvitetty valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Toimistosihteeri Päivi Karjalainen, 044 755 9211, paivi.karjalainen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2024,
2. saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________