RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sidonnaisuusilmoitukset
128/00.00.01.01/2025
Tarkltk 15.09.2025 § 39
Selostus Kuntalain 84 §: Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja alueidenkäyttölaissa (132/1999) ja rakentamislaissa (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen ja täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
Kuntalain 121 §:n 5 momentin mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi.
Valmistelija Toimistosihteeri
Lisätietoja Toimistosihteeri Tarja Hakkarainen, 044 755 9367, tarja.hakkarainen@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
1. tarkastaa ja hyväksyä oheismateriaalina olevat sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne valtuustolle tiedoksi,
2. lisätä sidonnaisuusilmoitukset sidonnaisuusrekisteriin ja julkaista sen yleisessä tietoverkossa. Vapaaehtoisia ilmoituksia ei julkaista.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |