Dynasty tietopalvelu
Outokummun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 234


Kokousasian teksti

 

Kaupunginvaltuuston 24.11.2025 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 01.12.2025 § 234  

   

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginhallitus suorittaessaan kuntalain 96 §:n mukaista päätösten laillisuusvalvontaa toteaa, että Outokummun kaupunginvaltuusto on 24.11.2025 kokouksessaan tehnyt päätökset lainmukaisesti ja oikeassa järjestyksessä toimivaltansa rajoissa.

 

 Valtuuston kokouksen päätökset § 86-92 todetaan laillisiksi ja ne voidaan panna täytäntöön.

 

 Valtuuston päätöksistä ilmoitetaan asianosaisille pöytäkirjanotteella.

 

Päätös 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.