Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 20



 

Perussuomalaisten valtuustoaloite yksityisteiden määrärahan korottamisesta

330/00.01.06/2021

 

Kvalt 29.11.2021 § 101  

 

 

Selostus Hallintosäännön mukaisessa järjestyksessä Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan aloitteen.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. 

 

 

 ______________________

 

 

Kauprltk 06.04.2022 § 20   

  

 

Selostus Perussuomalaisten valtustoryhmä on 29.11.2021 laatimassaan valtuustoaloitteessa esittännyt, että yksityisteiden avustuksen kokonaismääräraha nostetaan 60.000 euroon.

 

 Outokummun kaupunki jakaa vuosittain yksityistieavustuksia 40.000 euroa. Samasta summasta maksetaan myös peruskorjausavustuksia. Viime vuosina on ollut muutamia peruskorjausavustuksia ja nämä ovat osaltaan pienentäneet yksityisteiden kunnossapidon avustamiseen käytettävän rahan suuruutta muutamalla tuhannella eurolla.

 

 Avustettavat yksityistiet on jaettu neljään luokkaan, joilla on erisuuruiset avustukset kilometriä kohden. Jaon perusteena on vakituisen asutuksen liikenne, läpikulkuliikenne, yleisen liikenteen määrä, tien pohjaolosuhteet, peruskorjauksen suoritusaika, auraustyön vaikeudet ja tien hoitokustannukset. Ehtona avustuksen saamiselle on, että tiellä on perustettu ja toimiva tiekunta, vakituisen asutuksen käyttämän tien vähimmäispituus on 300 m, tiellä on vähintään yksi vakituinen asukas ja tiekunta on esittänyt avustusta hakiessa edellisen vuoden tilinpäätöksen. Pienin maksettava avustus on 50 €. Vuonna 2021 avustettavia teitä oli noin 170 kilometriä ja keskimääräinen avustuksen osuus 235 €/km. Avustuksien suuruus vaihtelee 50 - 4.000 € välillä tiekuntaa kohden. Mikäli avustettava summa nostetaan esityksen mukaisesti 60.000 euroon muuttuisi avustuksen suuruus keskimäärin 353 euroon kilometriä kohden.

 

 Joensuun kaupunki on myöntänyt vuonna 2021 yksityisteiden kunnossapitoon avustuksia noin 225.000 ja avustettavia teitä on noin 833 km. Avustuksen suuruudeksi tulee keskimäärin 270 €/km. Liperissä avustettavia yksityisteitä on noin 390 km. Kunta myöntää avustusta yksityisteiden kunnossapitoon vuosittain noin 40.000 euroa. Eli keskimäärin avustusta myönnetään 103 €/km. Tuusniemellä avustettavia teitä on noin 155 km. Vuonna 2021 avustuksia jaettiin 15.000 , keskimäärin avustusta myönnettiin 97 €/km.

 

 Vuoden 2022 yksityistieavustukset tuli hakea 25.3 mennessä ja seuraava avustusten haku on keväällä 2023. Kuluvalle vuodelle on talousarvioon varattu 40.000 euroa yksityistieavustuksiin, joka on tarkoistus jakaa tiekunnille kevään aikana. Mikäli avustuksen suuruutta halutaan muuttaa tulee asiasta tehdä talousarviomuutos tai muutos on huomioitava talousarvion laadinnan yhteydessä vuodelle 2023.

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunkirakennejohtaja

 

Lisätietoja Kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että mahdollisuuteen yksityistieavustusten nostamiseksi 60.000 euroon palataan vuoden 2023 talousarvion laadinnan yhteydessä.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________