Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.05.2022/Pykälä 95


 

Kaupunginvaltuuston 25.4.2022 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 02.05.2022 § 95  

    

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lain vastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

 Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

18 §

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

19 §

Pöytäkirjantarkastajat

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

20 §

Asiantuntijakuulemiset

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

21 §

Osavuosikatsaus ja toiminnan ja talouden seuranta 1.1.-31.3.2022

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

22 §

Investointiosan muutokset vuoden 2022 talousarvioon

 

Saatetaan tiedoksi kirjanpitoon ja kaupunkirakennelautakunnalle

 

 

23 §

Perussuomalaisten valtuustoaloite yksityisteiden määrärahan korottamisesta

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

24 §

Outokummun keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite maisemahoito hankkeesta

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

25 §

Sanna Antikaisen ym. valtuustoaloite moposuoran rakentamisesta

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

26 §

Anna Partasen ym. valtuustoaloite ilmaisen liikuntapassin myöntämisestä vammaisille

 

Aloite lähetetään hyvinvointilautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

  

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.