Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 30


1 Sidonnaisuusrekisteri tarkltk 4.5.2022

 

Sidonnaisuusrekisteri

61/00.00.01.01/2022

 

Tarkltk 04.05.2022 § 35  

 

 

Selostus Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

 Kuntalain mukaan kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa. Sidonnaisuuksien ilmoittamisella ja rekisterin julkaisemisella internetissä pyritään turvaamaan kunnan asukkaiden luottamusta hallinnon riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen sekä edistämään päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

 

 Ilmoitettavat sidonnaisuudet

 

 Tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitukset:
- johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä
- merkittävästä varallisuudestaan sekä
- muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Ilmoitusvelvollisia ovat:
- kaupunginhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäsenet ja varajäsenet
- valtuuston ja lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
- kaupunginjohtaja
- kaupunginhallituksen ja lautakunnan sekä jaostojen esittelijät
- kaupunginhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jaoston jäsenet ja varajäsenet
- muiden lautakuntien jaostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

Jokainen ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa ilmoituksen tekemisestä ja siinä tapahtuvista muutoksista. Kuntaliitto on ohjeistanut sidonnaisuusilmoitusten ja sidonnaisuusrekisterin tekemisestä. Tarkastuslautakunnalla on lain mukaan mahdollisuus tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uusi ilmoitus tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kuntalain mukaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Kuntalain mukaan esteellisen henkilön on edelleenkin ilmoitettava esteellisyydestään. Sidonnaisuudesta voi seurata myös esteellisyystilanne. Esteellisyysarviointi tehdään kuitenkin tapaus- ja asiakohtaisesti.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Toimistosihteeri Päivi Karjalainen, 044 755 9211, paivi.karjalainen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
- hyväksyä sidonnaisuusrekisterin
- julkaista sidonnaisuusrekisterin yleisessä tietoverkossa
- saattaa sidonnaisuusrekisterin kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 30.05.2022 § 30  

  

 

Päätös Merkitään tiedoksi.