Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.06.2022/Pykälä 45


 

Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydet

242/00.00.01.01/2021

 

Tarkltk 29.09.2021 § 40 

 

Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27 - 30 §:ssä säädetään.

 

Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä.

 

Yleisimmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asianosaisuus.

 

Tarkastuslautakunnan jäsenen on perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyvät esteellisyydet (kaupunki tai sen määräysvallassa olevat tytäryhtiöt). Mahdollisista asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä.
 

 

Vaikutusarviointi Ei tehty

 

Valmistelija Kehitysjohtaja

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Jukka-Pekka Lätti, jukka-pekka.latti@outokummunkaupunki.fi, p. 044 755 9515

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta toteaa ja merkitsee tiedoksi mahdolliset esteellisyydet.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että tarkastuslautakunnan jäsenillä ei ole ilmoitettavia pysyviä esteellisyyksiä.

Merkitään, että tarkastuslautakunnan sihteeri Jukka-Pekka Lätti on kaupungin tytäryhtiö Matkakumpu Oy:n hallituksen jäsen.

 

 

 ______________________

 

 

Tarkltk 01.06.2022 § 45   

  

 

Selostus Tarkastuslautakunnan arviointityön tulee olla puolueetonta. Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydestä säädetään hallintolain 27 ja 28 pykälissä. Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä.

 

 Tarkastuslautakunnan jäsen Jari Turpeinen on valittu kaupungin tytäryhtiö Matkakumpu Oy:n hallituksen jäseneksi 23.5.2022 pidetyssä yhtiökokouksessa.

 

 Tarkastuslautakunnan jäsen Erkki Räsänen toimii hallituksen jäsenenä yrityksessä, joka toimii samalla toimialalla kuin Matkakumpu Oy.

 

Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella, mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Säännöksessä tarkoitettuja yhteisöjä ovat muun muassa osakeyhtiö, osuuskunta ja yhdistys. Henkilö, joka on yhteisön hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen, on esteellinen käsittelemään yhteisön asiaa.

Yhteisöjääviä sovelletaan myös kuntakonserniin kuuluvan yhteisön ja säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniin. Käsiteltäessä tällaisen yhteisön asiaa kunnan hallinnossa yhteisön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen ovat esteellisiä. Esteellisiä henkilöitä voidaan kuitenkin kuulla kunnan toimielimessä asiantuntijoina.

 

Hallintolain 28.1 § kohta 7 ("yleislausekejäävi") mukaan henkilö on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa vaarantuu muusta erityisestä syystä. Tämän esteellisyysperusteen soveltaminen edellyttää, että on olemassa ulkopuolisen havaittava syy puolueettomuuden vaarantumiseen. Syyn puolueettomuuden vaarantumiseen on oltava suunnilleen saman asteinen kuin erikseen säädetyissä esteellisyysperusteissa.

 

Henkilö on esteellinen ns. intressijäävin perusteella, mikäli asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulle ns. perhepiiriin kuuluvalle läheiselleen (hallintolaki 28.1 § kohta 3). Edun tai haitan ei välttämättä tarvitse olla luonteeltaan taloudellinen.

 

 

Vaikutusarviointi -

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Toimistosihteeri Päivi Karjalainen, 044 755 9211, paivi.karjalainen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta toteaa, että jatkossa Jari Turpeinen ja Erkki Räsänen ovat yllä esitettyjen esteellisyysperusteiden mukaan esteellisiä osallistumaan Matkakumpu Oy:n asioiden käsittelyyn tarkastuslautakunnan kokouksissa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 Merkitään, että Jari Turpeinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana klo 17.03-17.08. Tällä ajalla pöytäkirjantarkastajana toimi Erkki Räsänen.

 

 Merkitään, että Erkki Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana klo 17.09-17.10.

 

 Todetaan, että Erkki Räsänen ilmoitti myös itse olevansa esteellinen käsittelemään Matkakumpu Oy:n asioita.

 

 ______________________