Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.06.2022/Pykälä 46


 

Vuoden 2021 arviointikertomuksen valmistelu

45/00.03.00/2022

 

Tarkltk 16.03.2022 § 18  

 

 

Selostus Tarkastuslautakunnan keskeisin tehtävä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista.

 

 Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Tarkastuslautakunnan arvio on jälkikäteisarviointia siitä, kuinka kaupunginhallitus, muut kaupungin viranomaiset ja kaupungin tytäryhtiöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Simo Ratilainen, simo.ratilainen@luottamus.outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää aloittaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadinnan. 

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta keskusteli kaupunginhallituksen 7.3.2022 kokouksen pykälästä 49: Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n investointilaina.

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto on 15.6.2021 käsitellyt Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n pyytämää omistajaohjauksen kannanottoa teollisuushallin hankkimisesta. Kokousasian liitteenä on ollut salassa pidettävä asiakirja. Lisäksi mainitaan teollisuuskylän teettämä Due Diligence -tutkimus.

Tarkastuslautakunta tiedusteleekin elinvoima- ja omistajaohjausjaostolta mahdollisuutta saada käyttöönsä liitteenä ollut asiakirja sekä teollisuuskylältä Due Diligence -tutkimusta.

 

 ______________________

 

Tarkltk 30.03.2022 § 24 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. merkitsee saaneensa tiedoksi elinvoima- ja omistajaohjausjaoston 15.6.2021
    § 32 liitteenä olleen asiakirja
2. päättää jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti kutsua teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Juuso Hietan kuultavaksi asiantuntijana.

 

 

 ______________________

 

 

Tarkltk 21.04.2022 § 31  

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Tarkltk 04.05.2022 § 36  

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa. 

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Tarkltk 19.05.2022 § 41  

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Simo Ratilainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18:13.

 

 Merkitään, että kokouksen puheenjohtajana jatkoi varapuheenjohtaja Jari Turpeinen.

 

 Merkitään, että pöytäkirjantarkastajaksi Jari Turpeisen tilalle valittiin Sirkka-Liisa Kolehmainen.

 ______________________

 

Tarkltk 01.06.2022 § 46  

  

 

Esittelijä Puheenjohtaja  

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________