RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.08.2022/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunnan työohjelma vuodelle 2022
86/00.03.00/2022
Tarkltk 17.08.2022 § 54
Selostus Tarkastuslautakunta on asetettu hallinnon ja talouden hoidon tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan on arvioitava ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla, sitä toteutuuko valtuuston tahto sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunnan arviointityön perustaksi on tarpeen valmistella työohjelma vuodelle 2022. Työohjelmassa esitetään ne kohteet, jotka otetaan tarkemmin arvioinnin kohteeksi tilivuonna 2022. Työohjelmaa täydennetään tarvittaessa tilikauden aikana.
Valmistelija Toimistosihteeri
Lisätietoja Toimistosihteeri Päivi Karjalainen, 044 755 9211, paivi.karjalainen@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää laatia ja hyväksyä työohjelman vuodelle 2022.
Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lokakuu: kaupunginjohtaja Pekka Hyvönen, toimitusjohtaja Juuso Hieta.
Marraskuu: talousarvion 2023 valmistelutilanne, hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |