RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Osavuosikatsaus ja toiminnan ja talouden seuranta 1.1-30.6.2022
216/02.02.00/2021
Khall 22.08.2022 § 155
Selostus Kaupungin väestömäärä vuodenvaihteessa 2021 - 2022 oli 6 506 henkilöä. Kesäkuun lopun tilanteen mukaan väestömäärä oli 6 523 henkilöä eli lisäystä vuodenvaihteeseen nähden oli 17 henkilöä. (Todettakoon, että väestön määrää koskevissa tilastoissa on pientä virheellisyyttä pitkin vuotta, jotka korjautuvat kun lopullinen väestömäärä kunkin vuoden lopussa on tiedossa).
Työttömyysaste oli kesäkuussa 15,7 %, mikä on 0,7 %-yksikköä pienempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa (16,4 %). Työttömiä työnhakijoita oli 391 (422) henkilöä, joista lomautettuja 20 henkilöä. Avoimia työpaikkoja kesäkuun lopussa oli 49.
Kaupungin vuoden 2022 talousarvio on vajaa 1 000 euroa ylijäämäinen. Kuuden kuukauden toteuman perusteella ennuste on, että oman toiminnan käyttötalous on toteutumassa talousarvion mukaisesti. Poistot toteutuvat talousarvioon kirjattua suurempana johtuen terveyskeskuksen ja Jokipohjan asumisyksiköiden nopeutetusta poisto-ohjelmasta, Monitoimihallin osakkeiden alaskirjauksesta. Ennusteessa on myös Seurojentalon tasearvon osittainen alaskirjaus. Siun sote ennustaa talousarvion ylittymistä kuluvalta vuodelta, joka vaikuttaa kuntien lopullisiin maksuosuuksiin. Myös Siun soten palkkaharmonisaation vaikutus on huomioitu ennusteeseen tämän hetkisen neuvottelutilanteen mukaisena.
Verotuksen tietoja heinäkuun lopun tilanteesta:
Verotilitysten kumulatiivinen kertymä tammi-heinäkuulta on 0,3 % suurempi edelliseen vuoteen nähden. Kunnallisveron tuotto on kasvanut 0,8 %, yhteisöveron tuotto on negatiivinen -3,1 % ja kiinteistövero kasvu on myös negatiivinen -3,3 %. Kunnallisveron tuoton kasvu heinäkuun tilanteessa verrattuna edelliseen vuoteen on tosi vähäinen koko maassa johtuen verovudoen 2021 oikaisun negatiivisesta vaikutuksesta. Kunnallisveron tilitys perustuu arvioon sinne saakka, kunnes verotus on valmistunut. Arvio taas perustuu viimeksi valmistuneeseen verotukseen , jonka lisäksi verottaja huomioi kunnallisveroprosentin muutoksen. Kun verotus valmistuu, esimerkiksi verovuoden 2021 verotus valmistuu lokamarraskuun vaihteessa 2022, verontilitykset oikaistaan vastaamaan valmistuneen verotuksen tietoja.
Yhteisöveron negatiivista kasvua selittää kuntein ryhmäosuuden alentuminen edellisestä vuodesta. Kiinteistöveron vertailua edelliseen vuoteen vaikeuttaa verotuksen valmistuminen eri tahdissa.
Valtionosuuksia tulee noin 153 000 euroa enemmän johtuen veromenetysten kompensaation lisäyksestä.
Pitkäaikaista lainaa kuluvalle vuodelle on nostettu 1,250 milj. euroa (edelleen Teollisuuskylälle).
Investointiosan kuluista on toteutunut noin 0,9 milj. euroa (talousarvio 6,3 milj. euroa).
Vaikutusarviointi -
Valmistelijat Hallinto- ja talousjohtaja, hyvinvointijohtaja, kaupunkirakennejohtaja
Lisätietoja hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769
Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa 2. osavuosikatsauksen sekä toiminnan ja talouden seurannan tammi-kesäkuulta kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että Hanna Huttunen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.55.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |