Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 162


 

Kaupunginvaltuuston 29.8.2022 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 05.09.2022 § 162  

    

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lain vastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

 Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

46 §

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ei aiheuta toimenpiteitä.

 

 

47 §

Pöytäkirjantarkastajat

 

Ei aiheuta toimenpiteitä.

 

 

48 §

Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys toimintavuodesta 2021

 

Ei aiheuta toimenpiteitä.

 

 

49 §

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton oman pääoman ehtoisten sijoitusten käsittely

 

Ilmoitetaan Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle.

 

 

50 §

Kaupunginjohtajan valinta

 

Tiedoksi kaupunginjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle.

 

 

51 §

Osavuosikatsaus ja toiminnan ja talouden seuranta 1.1.-30.6.2022

 

Ei aiheuta toimenpiteitä.

 

 

52 §

Valtuutettu Jari Turpeisen ym. valtuustoaloite pyörätuolikeinun hankkimisesta Ruplan tontille ja/tai Vanhalle Kaivokselle

 

Aloite lähetetään valmisteltavaksi hyvinvointipalveluihin sekä kaupunkirakennepalveluihin.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.