Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 59


3 Talouden ja toiminnan seuranta 1-9 kk 2022
4 OVK 1-9 kk 2022

 

Osavuosikatsaus ja toiminnan ja talouden seuranta 1.1-30.9.2022

216/02.02.00/2021

 

Khall 17.10.2022 § 186  

 

 

Selostus Kaupungin väestömäärä vuodenvaihteessa 2021 - 2022 oli 6 506 henkilöä. Elokuun lopun tilanteen mukaan väestömäärä oli 6 529 henkilöä eli lisäystä vuodenvaihteeseen nähden oli 23 henkilöä.  (Todettakoon, että väestön määrää koskevissa tilastoissa on pientä virheellisyyttä pitkin vuotta, jotka korjautuvat kun lopullinen väestömäärä kunkin vuoden lopussa on tiedossa).

 

 Työttömyysaste oli elokuussa 15 %, mikä on 0,2 %-yksikköä suurempi edellisen vuoden elokuuhun verrattuna (14,8 %). Työttömiä työnhakijoita oli 375 (379) henkilöä, joista lomautettuja 19 henkilöä. Avoimia työpaikkoja elokuun lopussa oli 45.

 

 Kaupungin vuoden 2022 talousarvio on vajaa 1 000 euroa ylijäämäinen. Yhdeksän kuukauden toteuman perusteella ennuste on, että omasta toiminnasta hallinto- sekä hyvinvointipalvelujen käyttötalous on toteutumassa talousarvion mukaisesti. Kaupunkirakennepalvelut ennustaa talousarvion ylitystä johtuen mm. energiakustannusten noususta ja talvikunnnossapidosta. Poistot toteutuvat talousarvioon kirjattua suurempana johtuen terveyskeskuksen ja Jokipohjan asumisyksiköiden nopeutetusta poisto-ohjelmasta sekä Monitoimihallin osakkeiden alaskirjauksesta. Ennusteessa on myös Seurojentalon tasearvon osittainen alaskirjaus. Siun sote ennustaa talousarvion ylittymistä kuluvalta vuodelta, joka vaikuttaa kuntien lopullisiin maksuosuuksiin. Myös Siun soten palkkaharmonisaation vaikutus on huomioitu ennusteeseen tämän hetkisen neuvottelutilanteen mukaisena.

 

 Verotuksen tietoja syyskuun lopun tilanteesta:

 Verotilitysten kumulatiivinen kertymä tammi-syyskuulta on 2,6 % suurempi edelliseen vuoteen nähden. Kunnallisveron tuotto on kasvanut 3 %, yhteisöveron tuotto  on negatiivinen -1 % ja kiinteistövero tuotto on 2,2 %. Kunnallisveroissa suurin tilityksiä lisäävä vaikutus on palkkojen yms. ennakonpidätyksissä sekä verovuoden 2021 jäännösverojen kasvulla. Kunnallisveron tilitys perustuu arvioon sinne saakka, kunnes verotus on valmistunut. Arvio taas perustuu viimeksi valmistuneeseen verotukseen , jonka lisäksi verottaja huomioi kunnallisveroprosentin muutoksen. Kun verotus valmistuu, esimerkiksi verovuoden 2021 verotus valmistuu lokamarraskuun vaihteessa 2022, verontilitykset oikaistaan vastaamaan valmistuneen verotuksen tietoja.

 

 Yhteisöveron negatiivista kasvua selittää kuntein ryhmäosuuden alentuminen edellisestä vuodesta. Kiinteistöveron vertailua edelliseen vuoteen vaikeuttaa verotuksen valmistuminen eri tahdissa.

 

 Valtionosuuksia tulee noin 150  000 euroa enemmän johtuen veromenetysten kompensaation lisäyksestä.

 

 Pitkäaikaista lainaa kuluvalle vuodelle  on nostettu 1,250 milj. euroa (edelleen Teollisuuskylälle).

 

 Investointiosan kuluista on toteutunut noin 1,8 milj. euroa (talousarvio 6,3 milj. euroa).

 

 

Vaikutusarviointi ++

 Ajantasaisen tiedon tuottaminen päätöksenteon tueksi.

 

Valmistelijat Joryn jäsenet

 

Lisätietoja Hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa 3. osavuosikatsauksen sekä toiminnan ja talouden seurannan tammi-syyskuulta kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 31.10.2022 § 59  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen tekemän esityksen ja merkitsee 3. osavuosikatsauksen ja toiminnan ja talouden seurannan tammi-syyskuulta tiedokseen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 ______________________