Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 66


 

Kaupunginjohtajan valinta

147/01.01.01.01/2022

 

Khall 08.08.2022 § 149  

 

 

Selostus Kaupunginjohtaja Pekka Hyvönen on irtisanoutunut kaupunginjohtajan virasta niin, että viimeinen virantoimituspäivä on 31.12.2022. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 6.6.2022 § 125  hyväksynyt eropyynnön.

 

 Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Hallintosäännön 41 §:n mukaan "koeajasta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen". Hallintosäännön 40 §:n mukaan "viran ja toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita henkilö palvelussuhteeseen. Kaupunginvaltuuston täytettävän viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus."

 

 Kuntalaissa ei ole säännöksiä kunnanjohtajan viran hakumenettelystä tai kelpoisuusvaatimuksista. Perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hakumenettelyssä sovelletaan viranhaltijalain vaatimuksia. Lain 5 §:n mukaan kunnanjohtajan virkaan voidaan suostumuksen nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut virkaa ja jonka kelpoisuudesta on esitetty riittävä selvitys.

 

 Todettakoon, että kuntalaissa puhutaan pelkästään kunnasta ja kunnanjohtajasta. Kuntalain 4 §:n mukaan "kunta voi käyttää nimitystä kaupunki, kun se katsoo täyttävänsä kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettavat vaatimukset."

 

 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 20.6.2022 § 45 hyväksynyt hallintosäännön 39 §:n mukaisesti kaupunginjohtajan viran kelpoisuusehdoksi ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemusta.

 

 Hallintosäännön 26 §:n kohdan 9 mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat toimikunnan/työryhmän asettamista. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 6.6.2022 § 126 nimennyt kaupunginjohtajan valintaa valmistelevan työryhmän, joka koostuu hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistosta.

 

 Kaupunginjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on kokouksessaan 16.6.2022 päättänyt, että kaupunginjohtajan rekrytointia varten tehdään monikanavainen markkinointiviestinnän kampanja, joka markkinoi laaja-alaisesti sekä kaupunkia että kaupunginjohtajan rekrytointia. Kampanjan toteuttamiseen pyydettiin tarjoukset kolmelta mainostoimistolta 27.6.2022 mennessä. Lomakausi hankaloitti rekrytointiprosessin etenemistä, joten päätettiin jatkaa tarjousten jättöaikaa ja tarjoukset tulee jättää 8.8.2022 klo 12 mennessä.

 

 Työryhmä ja valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat 22.6.2022 kokoontuneet valmistelmaan muita kaupunginjohtajan valinnan kriteereitä.

 

 Kaupungin hallintosäännön 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen esittelijänä toimii kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii ensisijaisesti hänen sijaisekseen määrätty tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

 

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja, valmistelutyöryhmä

 

Lisätietoja Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jonna Nissinen, jonna.nissinen@outokummunkaupunki,fi, puh. 044 7559 444.

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.1.2023 alkaen, koeaika 6 kk,

2. julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi ajalle 1.9.-25.9.2022,
3. todeta viran kelpoisuusehdoksi kaupunginvaltuuston 20.6.2022 § 45 päätöksen mukaisesti ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemusta,
4. hyväksyä kaupunginjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle valtuudet käyttää ostopalveluja kaupunginjohtajan rekrytoinnissa sekä siihen liittyvässä soveltuvuusarvioinnissa.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää muista valintakriteereistä seuraavaa:
Kaupunginjohtajan valinnassa arvostetaan seuraavia tekijöitä:
- ihmisten johtaja / läsnä kuntalaisille / helposti lähestyttävä
- vahva verkostoituja ja näkemyksellinen visionääri.

Kaupunginjohtajan valinnassa eduksi katsotaan:
- kokemus tai perehtyneisyys kunnallishallinnosta ja lainsäädännöstä
- elinkeinoelämän, yrittäjyyden ja teollisuuden tuntemus.

Lisäksi tehtävässä menestyminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja.

Kielitaitovaatimuksina: suomi ja englanti, plussaa muista.

Tehtävän kuvauksessa on huomioitava konsernijohtaminen ja tiimin/johtoryhmän johtaminen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 29.08.2022 § 50 

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.1.2023 alkaen, koeaika 6 kk.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 03.10.2022 § 170  

 

 

Selostus Kaupunginjohtajan virantäyttöä valmisteleva työryhmä on kokoontunut 26.9.2022. Kaupunginjohtajan viran hakuaika päättyi 25.9.2022 klo 23.59. Työryhmä totesi, että hakemuksia oli tuolloin määräaikaan mennessä tullut 11 kappaletta. Kelpoisuusehdot täytti 8 hakijaa.

 

 Kelpoisuusehdot täyttävät hakijat:

 maatalous- ja metsätieteiden tohtori Jalo Aminoff

 filosofian maisteri Maarika Kasonen

 tekniikan tohtori Jari Lauronen

 tietojenkäsittelytieteiden maisteri Peter Marks

 tekniikan diplomi-insinööri Jorma Pietiläinen

 kauppatieteiden tohtori Jari Kattainen

 kasvatustieteiden maisteri Marjut Ahokas

 insinööri (ylempi AMK) Antti Pietarinen.

 

 Hakijat, jotka eivät täyttäneet kelpoisuusehtoja:

 Lasse Kemppainen

 Miska Sorvari

 tekniikan insinööri Kimmo Vähäkoski.

 

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jonna Nissinen, jonna.nissinen@outokummunkaupunki.fi, puh. 044 7559 444.

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käsittelee hakemukset ja päättää jatkotoimenpiteistä.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti päätti jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa 14.10.2022 klo 15.00 saakka.

 

 

 ______________________

 

Khall 17.10.2022 § 180  

 

 

Selostus Kaupunginjohtajan viran jatkettu hakuaika päättyi 14.10.2022 klo 15.

 Määräaikaan mennessä tuli 11 uutta hakemusta.

 

 Kelpoisuusehdot täyttävät hakijat 1. kierroksella:

 maatalous- ja metsätieteiden tohtori Jalo Aminoff

 filosofian maisteri Maarika Kasonen

 tekniikan tohtori Jari Lauronen

 tietojenkäsittelytieteiden maisteri Peter Marks

 tekniikan diplomi-insinööri Jorma Pietiläinen

 kauppatieteiden tohtori Jari Kattainen

 kasvatustieteiden maisteri Marjut Ahokas

 insinööri (ylempi AMK) Antti Pietarinen.

 

 Kelpoisuusehdot täyttävät hakijat 2. kierroksella:

 filosofian ja yhteiskuntatieteiden maisteri Ari Tervashonka

 yhteiskuntatieteiden maisteri Heikki Pietarinen

 yhteiskuntatieteiden maisteri Mika Honkanen

 filosofian maisteri Matti Ruhanen

 kauppatieteiden maisteri Anu Sepponen

 oikeustieteen kandidaatti (ylempi korkeakoulututkinto) Jyrki Kiianlinna

 tradenomi (ylempi ammattikorkeakoulu) Jari Kukkonen

 yhteiskuntatieteiden maisteri Simo Pöyhönen sekä

 kauppatieteiden maisteri Päivi Lintumäki

 

 Hakijat, jotka eivät täyttäneet kelpoisuusehtoja:

 Lasse Kemppainen

 Miska Sorvari

 tekniikan insinööri Kimmo Vähäkoski

 insinööri (AMK) Joni Luukkonen (2. hakukierros)

 medianomi Jukka Evilampi. (2. hakukierros)

 

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jonna Nissinen, jonna.nissinen@outokummunkaupunki.fi, puh. 044 7559 444.

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä tietoonsa kaupunginjohtajan virkaa hakeneet,
2) valita haastatteluun kutsuttavat,
3) antaa valintatyöryhmälle oikeuden suorittaa haastattelut, sekä
4) antaa valintatyöryhmälle oikeuden valita haastateltavista soveltuvuusarviointiin lähetettävät hakijat.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti
1. merkitä tiedokseen kaupunginjohtajan virkaa hakeneet
2. valita haastatteluun kutsuttavat: Marjut Ahokas, Jari Lauronen, Maarika Kasonen, Jari Kattainen, Heikki Pietarinen, Päivi Lintumäki, Anu Sepponen
3. antaa valintatyöryhmälle oikeuden suorittaa haastattelut, sekä
4. antaa valintatyöryhmälle oikeuden valita haastateltavista soveltuvuusarviointiin lähetettävät hakijat.

Merkitään, että hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.41-17:53. Esteellisyyden syy: osallisuusjääviys. Päivi Lintumäki on hakenut kaupunginjohtajan virkaa.

Merkitään, että pöytäkirjanpitäjänä tämän asian kohdalla toimi  Alli Mattila.

Merkitään, että Hanna Huttunen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17:56

 

 

 ______________________

 

Khall 28.11.2022§ 211§ 66   

  

 

Selostus Valintatyöryhmä lähetti soveltuvuusarviointiin seuraavat Marjut Ahokas, Maarika Kasonen, Jari Kattainen, Päivi Lintumäki ja Anu Sepponen. Soveltuvuusarviointien tuloksia esiteltiin valintatyöryhmälle 14.11.2022 ja kaupunginvaltuustolle 17.11.2022. Kaupunginvaltuusto on käsittellyt kaupunginjohtajan valintaa myös iltakoulussa 21.11.2022.

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jonna Nissinen, jonna.nissinen@outokummunkaupunki.fi, 044 755 9444

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

1. suorittaa virkavaalin kaupunginjohtajan valitsemiseksi seuraavien hakijoiden kesken Päivi Lintumäki ja Anu Sepponen
2. että, virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkitään, että Sanna Antikainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:05.

 

 Merkitään, että Alli Mattila saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:12.

 

 ______________________

 

 

Kvalt 28.11.2022 § 66   

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

1. suorittaa virkavaalin kaupunginjohtajan valitsemiseksi seuraavien hakijoiden kesken Päivi Lintumäki ja Anu Sepponen
2. että, virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.

 

Päätös 1. Kaupunginvaltuusto päätti suorittaa virkavaalin kaupunginjohtajan valitsemiseksi Päivi Lintumäen ja Anu Sepposen kesken.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Huttunen esitti, että vaali suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä.

Puheenjohtaja kutsui ääntenlaskijoiksi ja vaalitoimitsijoiksi pöytäkirjan tarkastajiksi valitut valtuutetut Harri Lasarovin ja Voitto Mansikkamäen.

Ennen äänestyksen suorittamista avattiin vaaliuurna ja esitettiin se valtuustolle. Todettiin, että vaaliuurna oli tyhjä. Suoritettiin vaali suljettuna lippuäänestyksenä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja keskeytti kokouksen äänten laskemisen ajaksi klo 18:36-18:42.

Suoritetussa vaalissa annettiin 27 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti:
Lintumäki Päivi 23 ääntä
Sepponen Anu 3 ääntä
Tyhjä äänestyslippu 1

Tämän jälkeen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että Päivi Lintumäki on saanut yli puolet annetuista äänistä, joten hän on tullut valituksi kaupunginjohtajan virkaan.

2. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen yksimielisesti.


Merkitään, että Päivi Lintumäki ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 18:25. Esteellisyyden syy: osallisuus- eli asianosaisjääviys, Päivi Lintumäki on hakenut kaupunginjohtajan virkaa.

Merkitään, että pöytäkirjanpitäjänä tämän asian kohdalla toimi hyvinvointijohtaja Jukka Orenius.