Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 225


 

Suunnattu osakeanti Siun soten jäsenkunnille Siun työterveys Oy:n osakkeista

288/02.07.01/2022

 

Khall 12.12.2022 § 225   

  

 

Selostus Siun työterveys Oy:n yhtiökokous on kokouksessaan 30.11.2022 päättänyt tehdä suunnatun osakeannin Siun soten jäsenkunnille ja laajentaa osakaspohjaa siten, että yhtiö voi toimia omistajiensa in house -yhtiönä.

 

 Osakeannissa lasketaan liikkeelle yhteensä enintään 130 kpl yhtiön uusia osakkeita. Osakkeita tarjotaan merkittäväksi siten, että kunkin kunnan merkittäväksi tarjotaan kymmenen (10) osketta.

 

 Kustakin merkittävästä osakkeesta on maksettava 13,85 euroa.  Merkintä on alkanut 30.11.2022 ja päättyy 28.12.2022, johon mennessä merkitsijän on käytettävä merkintäoikeuttaan. Merkinnän yhteydessä merkitsijä liittyy osapuoleksi yhtiötä koskevaan osakassopimukseen.

 

 Todettakoon, että sairausvastaanottopalvelun myyminen kunnille on Siun työterveydelle vuoden 2023 alusta nk. outhouse-myyntiä. Osakkeiden merkitsemättä jättäminen ja palvelun ostaminen yhtiöltä luo yhtiölle nopeasti tilanteen, jossa yhtiön outhouse-myynnin rajat ylittyvät. Osakkeiden merkitseminen antaa myös kunnille mahdollisuuden ostaa työterveyshuollon palveluja hankintalain määräykset huomioiden.

 

 Osakassopimuksesa on huomioitu, että palvelujen ostopakkoa ei ole. Kunta voi halutessaan ostaa palveluja toiselta palveluntuottajalta erillisellä kilpailutuksella.

 

 Outokummun kaupunki on käynnistänyt työterveyshuollon palvelujen kilpailutuksen (kh 21.11.2022 § 207 ). Kilpailutuksen lopputulos ja mahdollinen uusi palveluntuottaja selviää vuoden 2023 puolella. Mahdollista on myös se, että palveluntuottajat eivät jätä tarjouksia.

 

 Tässä vaiheessa on järkevää merkitä Siun työterveyden osakkeita ja turvata näin työterveyshuollon palvelujen saaminen.

 

 Kaupungin hallintosäännön 26 § (Kaupunginhallituksen ratkaisuvalta) mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat osakkeiden hankkimista hyväksytyn talousarvion puitteissa.

 

Vaikutusarviointi Työterveyshuollon palvelujen saannin turvaaminen

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja Hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Outokummun kaupunki merkitsee Siun työterveys Oy:n suunnatusta osakeannista 10 osaketta a 13,85 euroa eli yhteensä 138,50 euroa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Merkitään, että Ilkka Hiltunen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.59-18.02. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Ilkka Hiltunen  on Siun sote -kuntayhtymän hallituksen jäsen.