Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 69


1 Outokummun kaupunki kaavoituskatsaus 2022-2023

 

Kaavoituskatsaus 2022-2023

284/10.02.04/2022

 

Kauprltk 07.12.2022 § 61  

 

 

Selostus Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n edellyttämä tiedote kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsauksen hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus, hallintosääntö 25 § kohta 10.

 

 Kaavoituskatsaus sisältää käynnissä olevat kaavahankkeet lyhyinä sanallisina kuvauksina ja sijaintitietona kartalla. Joitain kaavahankkeita voi käynnistyä näiden lisäksi tulevana vuonna. Niistä tiedotetaan aina erikseen kuten kaavahankkeista yleensäkin. Kaavoituskatsauksessa on lisäksi lyhyt kuvaus maakuntakaavoituksesta.

 

Vaikutusarviointi Ei tehdä

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi ja kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyisi kaavoituskatsauksen 2022-2023 ja lähettäisi sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 12.12.2022 § 228 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä kaavoituskatsauksen 2022-2023 ja

2. ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä kaavoituskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 19.12.2022 § 69  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä kaavoituskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi kaavoituskatsauksen tiedokseen.

 

 

 ______________________