Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 19


 

Kuntien kotikuntakorvauksen perusosa vuodelle 2023

10/02.05.01.00/2023

 

Khall 23.01.2023 § 19   

  

 

Selostus Kaupunki maksaa korvausta outokumpulaisten oppilaiden käydessä muiden kuntien, valtion tai yksityisen opetuksen järjestäjien koulua. Vastaavasti kaupunki saa korvauksia muiden kuntien oppilaista, jos nämä ovat kaupungin kouluissa.

 

 Kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erikseen 6-, 7-12- ja  13-15-vuotiaille. Valtiovarainministeriön 29.12.2022 tekemän päätöksen mukaan kotikuntakorvauksen perusosa on 7 436,67 euroa. Eri ikäryhmien kotikuntakorvaukset määräytyvät vahvistettujen kertoimien mukaan. Kaupunki maksaa päätöksen mukaisesti vuonna 2023 kotikuntakorvauksia 148 406 euroa ja saa kotikuntakorvaustuloja 133 860 euroa. Kaupungin talousarvioon budjetoitu kotikuntakorvauksia 140 000 euroa ja kotikuntakorvaustuloja 130 000 euroa. Lopulliset summat kotikuntakorvausmenoista ja -tuloista on selvillä vasta tilivuoden päätyttyä.

 

 Jos kaupunki on tyytymätön tähän päätökseen, sillä on oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

Vaikutusarviointi Ei tarvetta

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtiovarainministeriön päätöksen kotikuntakorvauksista tiedokseen ja tyytyy siihen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________