Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 21


3 OKM valtionosuustarkistus 2022

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös valtionosuuden tarkistamisesta vuodelle 2022

17/02.05.01.00/2022

 

Khall 23.01.2023 § 21   

  

 

Selostus Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.12.2022 tekemällään päätöksellä tarkistanut kunnille vuodeksi 2022 myönnetyn valtionosuuden vuoden 2022 keskimääräisen oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi.

 

Päätöksessä on tarkistettu Outokummun kaupungin osalta lukiokoulutuksen nuorten oppimäärän opiskelijamäärää, joka on korjattu 73,4:sta 84,1:een. Tämän johdosta valtionosuutta tulee lisää 106 557 euroa. Lukiokoulutuksen aikuisten oppimäärän opiskelijamäärä on tarkistettu 0,6:sta nollaan, jonka johdosta valtionosuus vähenee 3 689 euroa. Kunnan omarahoitusosuutta lukiolaisten osalta on myös korjattu hieman. Korjaus lisää valtionosuutta 1 900 euroa. Kokonaisuutena opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuutta tulee lisää 104 768 euroa, joka tarkoittaa, että kaupungin valtiolle takaisin maksama rahoitusosuus pienenee mainitun summan verran. Alkuperäinen rahoitusosuus oli -657 464 euroa ja tarkistuksen jälkeen -552 696 euroa.

Päätöksen tyytymätön saa hakea oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätös on päivätty 30.12.2022.

 

 

Vaikutusarviointi Ei tarvetta.

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen vuoden 2022 valtionosuuden tarkistamisesta tietoonsa ja tyytyy siihen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________