Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 12


1 Ikäystävällisen kunnan arviointilomake

 

Asiantuntijakuuleminen

 

Khall 23.01.2023 § 12  

    

 

Kaupunginhallitukselle esitetään seuraava asiantuntijakuuleminen:

 

 

1)       Hyvinvointiosuuskunta välimuotoisen asumisen toimijana -hanke; projektipäällikkö Lahja-Elina Vatanen

2)      Ikäystävällisen kunnan arviointilomake, projektipäällikkö Lahja-Elina Vatanen esittelee.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee em. selvitykset tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Hanna Huttunen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17:03.

Merkitään, että Lahja-Elina Vatanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17:41.