Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 3

Merja Nygrenin eronpyyntö kunnallisista luottamustehtävistä

7/00.00.01.03/2023

Khall 23.01.2023 § 16  

Selostus Merja Nygren pyytää 5.1.2023 kaupunginkansliaan saapuneella kirjeellä eroa luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi, joten hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa Outokummun kaupungin luottamustoimiin. Merja Nygren on kaupunginvaltuuston jäsen ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja sekä Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsen.

 Kuntalain 71 §:ssä säädetään muun muassa, että vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 Kuntalain 78 §:n 1 momentissa säädetään, että jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi.

 Kuntalain 17 §:n 2 momentissa säädetään, että jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Valmistelijat Toimistosihteeri, kaupunginjohtaja

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, 050 382 7769, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että 

1. se päättää todeta Merja Nygrenin luottamustoimet päättyneeksi hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Päätös pannaan täytäntöön heti.

2. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Merja Nygrenin tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi valtuutetuksi Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p:n ensimmäisen varavaltuutetun Sirkka-Liisa Kolehmaisen,

3. se päättää valita Merja Nygrenin tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajan,

4. se päättää valita Merja Nygrenin tilalle Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsenen,

5. se päättää merkitä tiedokseen, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vaalilain 93 §:n nojalla pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p:lle uuden varavaltuutetun kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 ______________________

Kvalt 30.01.2023 § 3  

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti

1. todeta Merja Nygrenin luottamustoimet päättyneeksi. Päätös pannaan täytäntöön heti.

2. merkitä tiedoksi, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsui Merja Nygrenin tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi valtuutetuksi Sosialidemokraattinen puolue r.p:n ensimmäisen varavaltuutetun Sirkka-Liisa Kolehmaisen,

3. valita Merja Nygrenin tilalle  kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi Sirkka-Liisa Kolehmaisen,

4. valita Merja Nygrenin tilalle Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäseneksi Jonna Nissisen,

5. merkitä tiedoksi, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vaalilain 93 §:n nojalla pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p:lle uuden varavaltuutetun kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 ______________________