Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 5



 

Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutoksen ja tonttijaon hyväksyminen

221/10.02.03/2022

 

Kauprltk 28.09.2022 § 46  

 

 

Selostus Kaavamuutosalueet sijaitsevat Pohjoisahon ja Kalattoman kaupunginosissa.

 

 Asemakaavan muutos koskee Pohjoisahon (6) kaupunginosan kortteita 609 ja 610 sekä Kalattoman (10) kaupunginosan kortteleita 150 ja 151 sekä katu-, liikenne-, eritys-, virkistys- ja maatalousalueita.

 

 Kyseessä on kaavoitustyö nro 96.

 

 Entisen Pohjoisahon koulun tontille on päätetty rakentaa soteasema ja pelastusasema. Tällä hetkellä ko. tontti rajoittuu Pohjoisahonkatuun. Tulevan toiminnan ja toimintavarmuuden kannalta on tarkoituksen mukaista rakentaa uusi katu Koivikkokadun kautta. Kadun rakentaminen edellyttää asemakaavan muutosta.

 

 Kalattomantie rautatien itäpuolella ei ole kaikilta osin rakennettu asemakaavan mukaiselle katualueelle. Osa tiestä on mm. asemakaavan mukaisella maatalousalueella. Kalattomantien kevyen liikenteen väylästä on laadittu yleissuunnitelma. Em. väylän rakentamiseen on varattu määräraha. Kalattomantien itäpuolinen osan katualue on tarpeen muuttaa yleissuunnitelman mukaiseksi.

 

 Korttelin 609 (Koivikko) osalta asemakaavan muutoksella korjataan edellisessä asemakaavassa tapahtunut vähäinen piirustusvirhe.

 

 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville kolmeksi viikoksi ja niistä pyydetään lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta osallisilta. Asemakaavan muutoksesta järjestetään yleisötilaisuus.

 

 Hallintosäännön 28 b § 5 kohdan mukaan kaupunkirakennelautakunta vastaa yleis- ja asemakaavojen valmistelusta.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusarvio suoritetaan kaavaprosessissa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää käynnistää Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutoksen ja asettaa kaavamuutoksen asiakirjat nähtäville.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 ______________________

 

 

Kauprltk 07.12.2022 § 56  

 

 

Selostus Asemakaavan muutos koskee Pohjoisahon (6) kaupunginosan kortteita 609 ja 610 sekä Kalattoman (10) kaupunginosan kortteleita 150 ja 151 sekä katu-, liikenne-, eritys-, virkistys- ja maatalousalueita.

 

Asemakaavan muutoksella muodostuu Pohjoisahon (6) kaupunginosan kortteli 609, 610 ja 613 sekä Kalattoman (10) kaupunginosan korttelit 151 sekä katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueet.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos pidettiin nähtävillä 6.-31.10.2022. Kaavamuutoksen yleisötilaisuus pidettiin 12.10.2022. Kaava-asiakirjoista pyydettiin lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta osallisilta. Lausuntoja saatiin viisi. Lausuntojen yhteenveto on kaavaselostuksen liitteessä 4.

 

Lausuntojen merkittävin palaute koski rakennettua kulttuuriympäristöä ja luontoasioiden huomioimista. Lausuntojen perusteella kaavan yleisiin määräyksiin lisättiin seuraava määräys, sk-2 alueella ennen rakennusta tai sen ympäristöä muuttaviin merkittäviin toimenpiteisiin ryhtymistä tulee museoviranomaiselle varata tilaisuus lausunnon antamiseen. Sk-2 on alue, jolla on kulttuurihistoriallisia ja taajamakuvallisia arvoja.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusarvio suoritetaan kaavaprosessissa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi ja kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää:
1. asettaa edellä selostetun Pelastuskadun ja Kalattomantie asemakaavan muutoksen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville,
2. pyytää siitä lausunnon Pohjois-Karjalan alueelliselta vastuumuseolta, Väylävirastolta, Pohjois-Savon ELY-keskukselta ja Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta,
3. sekä, jos asemakaavan muutosta vastaan ei tehdä muistutuksia ja mikäli lausunnossa ei ole huomautettavaa, esittää kaupunginhallitukselle, että se ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutoksen ja tonttijaot.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 23.01.2023 § 24 

 

 

Selostus Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutos sekä tonttijaot ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävillä 15.12.2022-17.1.2023, eikä niitä vastaan ole jätetty muistutuksia. Lausunnon antoivat Pohjois-Karjalan alueellinen vastuu museo, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Lausunnoissa ei ollut huomautettavaa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutoksen ja tonttijaot.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 30.01.2023 § 5  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Pelastuskadun ja Kalattomantien asemakaavan muutoksen ja tonttijaot.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 ______________________