Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 79


9 Helmikuun talousraportti

 

Helmikuun talousraportti

193/02.02.00/2022

 

Khall 20.03.2023 § 79   

  

 

Selostus Kaupunginhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden kohdan 4.1 mukaan "toimielimiltä edellytetään taloudellisten toteutumisen kuukausittaista seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi."

 Täytäntöönpano-ohjeen kohdan 4.4 mukaan "Määrärahojen seurannan tulee olla jatkuvaa ja toimintoja on arvioitava jo vuoden alusta alkaen. Seurantaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Mikäli määrärahan käyttö poikkeaa suunnitellusta, on poikkeaman syyt selvitettävä. Selvitykseksi ei riitä pelkkä poikkeaman nimeäminen, vaan myös syyt poikkeamaan on selvitettävä ja korjaavat toimenpiteet on eriteltävä kirjallisesti johtoryhmälle kuukausittain sekä neljännesvuosiseurannan yhteydessä."

 

Valtuuston hyväksymän talousarvion 2023 mukaan "mikäli määräraha on talousarviovuoden aikana seurannan mukaan ylittymässä, on määrärahojen riittävyys varmistettava ensisijaisesti tehostamalla toimintaa tai toissijaisesti supistamalla palvelun määrää tai vaikuttavuutta. Määrärahan lisäyksiä talousarviovuoden aikana ei voida hyväksyä, ellei samalla esitetä katetta määrärahan lisäykselle."

 

Talousarvio on laadittu palvelualuetason tarkkuudella. Toimintakate on siitä vastuussa olevaa toimielintä (kaupunginhallitus, hyvinvointilautakunta ja kaupunkirakennelautakunta) sitova. Tuloslaskelmaosan määrärahat ovat sitovia lukuun ottamatta poistoja, jotka määräytyvät hyväksytyn poistosuunnitelman mukaisesti. Kaupunginhallituksen toimielimen alle sijoittuu hallintopalvelut.

 

  Hallintopalvelujen toimintakate ei ole verrannollinen edelliseen vuoteen nähden, koska sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät vuoden vaihteessa pois kaupungin vastuulta. Hyvinvointilautakunnan toimintakate on 6,1 % suurempi edelliseen vuoteen vastaavaan ajankohtaan nähden. Kaupunkirakennepalveluissa tuottoja on 2,5 % vähemmän ja kuluja 16,3 % %  vähemmän edelliseen vuoteen nähden. 

 

  Verotuloja ei myöskään voi verrata edelliseen vuoteen, koska veroprosenttia alennettiin 12,64 %-yksikköä johtuen hyvinvointialueiden rahoittamisesta. Myös yhteisöveron kuntaosuutta leikattiin noin kolmannes samasta syystä. Kiinteistöveron tuotto on vertailukelpoinen edelliseen vuoteen nähden.

 

  Valtionosuudet kertyvät talousarvion mukaisesti.

 

  Tammikuun lopussa työttömyysaste oli 17,7 % ja väestömäärä 6 436 henkilöä..

 

  Rahastojen markkina-arvo on edelleen miinuksella johtuen nykyisestä epävarmasta tilanteesta markkinoilla ja maailmalla.

 

Investoinneista helmikuun loppuun mennessä oli toteutunut 0,8 milj. euroa, talousarvio 10,4 milj. euroa.

 

 

Vaikutusarviointi ei

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousraportin helmikuulta tiedokseen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Sanna Antikainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18:11.

 

 

 ______________________