Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 111


 

Kaupunginvaltuuston 24.4.2023 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 08.05.2023 § 111  

    

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lain vastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

 Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

26 §

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

27 §  

Pöytäkirjantarkastajat

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

28 §

Asiantuntijakuuleminen

 

Ei aiheuta toimenpiteistä

 

 

29 §

Anna Partasen eronpyyntö hyvinvointilautakunnan varajäsenen tehtävästä

 

Ilmoitetaan asianosaisille ja merkitään luottamushenkilörekisteriin

 

 

30 §  

Pahalammen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen

 

Ilmoitus kaupunkirakennelautakunnalle ja rakennus- ja ympäristöjaostolle. Hallintopalvelut lähettää kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen ja kaavakartan sekä -selostuksen mahdollisine lausuntoineen ja muistutuksineen viivytyksettä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Lisäksi kaupunkirakennepalvelujen toimesta kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan viivytyksettä niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan ollessa nähtävillä sekä kuulutetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

 

Sen jälkeen, kun kaavan hyväksymispäätös on saavuttanut lainvoiman, kaupunkirakennepalvelujen toimesta kaavan voimaantulosta kuulutetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan ja voimaan tullut kaava lähetetään Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lähetetään ilmoitus kaavan voimaantulosta.

 

 

 

31 §  

Osavuosikatsaus ja sekä toiminnan ja talouden seuranta 1.1.-31.3.2023

 

Ei aiheuta toimenpiteitä

 

 

32 §  

Joustokaukalon hankinta/Muutos vuoden 2023 talousarvion investointiosaan

 

Ilmoitus kirjanpito, kaupunkirakennelautakunta, Joensuun kaupunki ja Joensuun Kiekko-Pojat

 

 

33 §

Valtuustoaloite Outokummun kaupunki mukaan edistämään Palokin koskien vapauttamista

 

Aloite lähetetään valmisteltavaksi kaupunkirakennepalveluille

 

 

34 §

Valtuustoaloite Outokummun nuorisotyöttömyydestä

 

Aloite lähetetään valmisteltavaksi hallintopalveluille (työllisyyspalvelut)

 

 

35 §

Valtuustoaloite Outokummun kaupungin syntyvyydestä

 

Aloite lähetetään valmisteltavaksi hyvinvointipalveluille sekä

hallintopalveluille (viestintä- ja markkinointi)

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.