Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 132


 

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisen sopimuksen työtoiminnan palvelujen tuottamisesta hyväksyminen

119/00.04.07/2023

 

Khall 05.06.2023 § 132   

  

 

Selostus Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu on siirtynyt Hyvinvointialueelle (Siun Sote) 1.1.2023.

 

 Kuntouttavan työtoiminnan palvelujen tuottaminen hyvinvointialueen ja kunnan, kuntayhtymän, valtion ja seurakunnan kanssa horisontaalisena yhteistyönä on mahdollista ilman, että tällaiseen yhteistyöhön sovelletaan hankintalakia. Tämän ns. horisontaalisen yhteistyön mukaisesti sopimusosapuolet voivat toimia yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja kyseessä on molempien sopimusosapuolten vastuulla olevat yleisen edun mukaiset julkiset palvelut ja sopimusosapuolille yhteistyö on vastikkeetonta.

 

 Siun soten vastuulla olevan kuntouttavan työtoiminnan tavoitteet liittyvät asiakkaan toimintakyvyn ja elämän hallinnan sekä arjen tavoitteiden kautta työllisyyden/työllistymisen voimavarojen lisäämiseen yksilötasolla. Kuntouttava työtoiminta tukee asiakkaan osallisuutta ja aktiivisuutta osana kansalaisyhteiskuntaa.

 

 Palveluntarjoajan järjestämään työtoimintaan sisältyy kuntouttavan työtoiminnan asiakkaalle soveltuva työtoimintapaikka sekä tarvittava tuki ja ohjaus työtoiminnoista suoriutumiseksi työtoimintapaikassa. Työtoimintapaikan edustaja osallistuu asiakkaan työtoiminnan toteutussuunnitelman laadintaan ja seurantaan.

 

 Asiakaskohtaisesta työtoiminnan aikaisesta tuesta ja ohjauksesta vastaa Siun soten Hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalvelut. Työtoiminta suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä sopimusosapuolten kesken.

 

 Siun sote ei ole velvollinen osoittamaan työtoimintaan osallistuvia eikä palvelun tarjoaja ole velvollinen vastaanottamaan työtoimintaan osallistuvia.

 

 Kuntouttava työtoiminta on yksi olennainen työkalu Outokummun kaupungin työllisyydenhoidossa. Näin ollen horisontaalisen yhteistyön mahdollistavan sopimuksen tekemistä Hyvinvointialueen kanssa voidaan pitää kannatettavana.

 

Vaikutusarviointi työllisyyspalveluiden hoitamisen tehostaminen

 

Valmistelija vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi, puh. 044 755 9515

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Outokummun kaupungin ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen (Siun sote) välisen kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisen sopimuksen työtoiminnan palvelujen tuottamisesta liitteineen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________