Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 45



 

Vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

216/02.02.00/2021

 

Tarkltk 23.05.2023 § 37  

 

 

Selostus Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

 

 Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan 23.5.2023 esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta.Tilintarkastuskertomus on luovutettu tarkastuslautakunnalle 23.5.2023.

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Toimistosihteeri Päivi Karjalainen, 044 755 9211, paivi.karjalainen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1. merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022

2. saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 19.06.2023 § 45  

  

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022,

2. hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen ja

3. myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022.

 

 

Päätös 1. Kaupunginvaltuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi.

2. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti vuoden 2022 tilinpäätöksen ja myönsi kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

Merkintä: Juuso Hieta ja Ville Juvonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja olivat poissa kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon ajan klo. 19:23 - 19:24. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Juuso Hieta on Kiinteistö Oy Kummun kodit toimitusjohtaja ja Ville Juvonen hallituksen puheenjohtaja.

Merkintä: Juuso Hieta ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon ajan klo. 19:24 - 19:25. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Juuso Hieta on Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja.

Merkintä: Jarkko Karvonen ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon ajan klo. 19:25 - 19:26. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Jarkko Karvonen on Outokummun Seurojentalo Oy:n toimitusjohtaja.