Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 26


 

VisitKarelia Oy:n rahoitus

107/02.05.00.01/2023

 

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto 31.05.2023 § 26   

  

 

Selostus VisitKarelia Oy:ltä on kuntaan saapunut esitys rahoituksen kanavoimisesta yhtiön toimintaan aiemman ns. perusrahoituksen maksuosuuksien mukaisesti. Esitys on vuoden 2022 mukainen. Maksuosuuksista on lähetetty erikseen laskut, joiden eräpäivät ovat olleet jokaisen kalenterivuoden tammi-ja heinäkuussa.

 

 Outokummun kaupungin kunnan maksuosuus VisitKarelia Oy:lle on 19 570  euroa vuodessa. Käsillä olevassa asiassa kyse on siitä, mihin kunnalle osoitettu maksu perustuu ja mikäli osoittautuu sen olevan perusteeton, mitkä ovat Outokummun kaupungin  jatkotoimenpiteet.

 

 Todettakoon ensin, että juridisesti tilannetta voidaan pitää haastavana, sillä maksaessa edellä mainitun maksun, kaupunki tosiasiallisesti luovuttaa rahaa ilman rahoitussopimusta osakeyhtiön käyttöön. Osakeyhtiölain (2006/624) 1 luvun 2 §:n 2 momentissa säädetään, etteivät osakkeenomistajat vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista. Edellä mainittuun pykälään on tehty täsmennys siltä osin, että yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä osakkeenomistajan velvollisuudesta suorittaa erityisiä maksuja yhtiölle.

 

 VisitKarelia Oy:n yhtiöjärjestyksessä ei ole tällaista määräystä. Kaupunginlla ei siten ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa velvollisuutta rahoittaa yhtiön toimintaa maksujen kautta.

 

 Nykyinen VisitKarelia Oy:n omistuspohja perustuu vuonna 2018 tehtyyn omistusjärjestelyyn. Omistajajärjestelyjen myötä kaikki Pohjois-Karjalan kunnat tulivat yhtiön omistajaksi, minkä lisäksi sillä on edelleen yksittäisiä osakkeen omistajia. Kaupunginhallitus on vahvistanut kokouksessaan 17.9.2018 § 148 Karelia Expert Matkailupalvelu oy:n omistusprosessin muutokset. Tässä pykälässä kaupunginhallitus päätti ainoastaan yhtiön omistajuuden muutoksesta, ei muita rahoitukseen liittyviä osuuksia.

 

 Tämän jälkeen kunnille on kuitenkin tullut vuosittain esitys VisitKarelia Oy:ltä rahoituksen kanavoimisesta yhtiön toimintaan huolimatta siitäkin, etteivät yhtiön osakkeenomistajat ole velvollisia rahoittamaan yhtiötä. Mikäli asiaa tarkastellaan lähemmin, asiasta olisi tullut sopia kuntien ja VisitKarelia Oy:n kesken ja neuvotella yhtiön strategisista tavoitteista ja rahoituksen asettamisesta pitkälle aikavälille.

 

 Looginen päätelmä onkin se, ettei kunta voi ilman lakiin, yhtiöjärjestykseen tai sopimukseen perustuvaa velvollisuutta rahoittaa vähemmistöomistajan asemassa osakeyhtiötä.

 

 Kaupungin rahoitus matkailukohteiden hyväksi harkitaan uudelleen ja pyritään tekemään aiempaa tiiviimpää yhteistyötä yli maakuntarajojen. Todettakoon, että maakunta on liian pieni alue kansainvälisen markkinoinnin näkökulmasta, joten strategista yhteistyökumppanuutta tulisi muutoinkin hakea useiden maakuntien yhteisistä hankkeista tai yhtiöistä.

 

 Outokummun kaupunki on suorittanut VisitKarelia Oy:lle ensimmäisen maksuerän. Korostettakoon kyse olevan vapaaehtoisesta maksusta, joka on perustunut vakiintuneeseen tapaan.

 

Vaikutusarviointi Visit Karelia toiminnan jatko

 

Valmistelija Vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja Vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi, puh. 044 755 9515

 

Esittelijä Vs. hallinto- ja talousjohtaja Lamminluoto Pasi

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän kokouksessa antama päätösehdotus:

"Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto toteaa, että maksuosuuden osalta edetään talousarviovarauksen mukaisesti".

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon ajan klo. 16:11 - 16:13. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Päivi Lintumäki on VisitKarelia Oy:n hallituksen jäsen.

 

 

 ______________________