Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 163



 

Pohjois-Savon ELY-keskuksen rahoitussuunnitelma joukkoliikennepalveluiden kustannusten jakamisesta ajalla 5.6.2023-2.6.2024

134/08.01.00.01/2023

 

Khall 21.08.2023 § 163   

  

 

Selostus Pohjois-Savon ELY-keskus ja Outokummun kaupunki ovat solmineet 1.6.2020 alkaen toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen linja-autoliikenteen tukemisesta. Sopimus koskee henkilökuljetusten järjestämistä, joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmää sekä joukkoliikenteen kustannusten jakamista. Sopimukseen perustuvassa rahoitussuunnitelmassa sovitaan vuosittain kaupungin rahoitusosuudesta niissä ELY-keskuksen ostamissa joukkoliikennevuoroissa, joissa hankittava reitti kulkee Outokummun kautta.

 

Ajokaudelle 6/2023-5/2024 Pohjois-Savon ELY-keskus arvioi alueensa linja-autoliikenteen henkilökuljetusten rahoitustarpeen olevan noin kaksi miljoonaa euroa valtion myöntämää rahoitusta suurempi. Mahdollisia säästökeinoja ovat joukkoliikennevuorojen karsiminen ja kuntien maksuosuuksien nostaminen. ELY:n ja kuntien välisissä neuvotteluissa on päädytty nostamaan kuntien rahoitusosuutta kokonaisuutena 5 %. ELY-keskus ehdottaa Outokummun kaupungin rahoitusosuuksiksi Outokumpu - Joensuu välillä 10 414 €, Outokumpu -Kuopio välillä 3 994 € ja Joensuu - Outokumpu - Iisalmi välillä 3 577 € eli yhteensä 17 985. Näistä ensimmäinen on nk. bruttosopimus jossa lipputulot tilitetään tilaajalle eli ELY-keskukselle kun taas käyttöoikeussopimuksessa lipputulot jäävät liikennöitsijälle. Molemmissa sopimusmalleissa tilaaja maksaa liikennöitsijälle sovitun liikennöintikorvauksen kuukausittain. Outokummun kaupungin maksuosuudet nousevat ELY-keskuksen esityksessä edelliseen ajokauteen verrattuna kaikkiaan 3 381 € eli 23 % sisältäen sovitut kustannustenjaon muutoksesta sekä kustannustason noususta aiheutuvat korotukset.

 

Jos kaupunki ei hyväksy ELY-keskuksen esittämiä rahoitusosuuksia, ainakin osa tuettujen vuorojen liikennöinnistä todennäköisesti päättyisi sopimuskauden päättyessä 2.6.2024, koska jatko edellyttäisi muiden reitin varrella olevien kuntien huolehtivan myös Outokummun kaupungille ELY-keskuksen laskelmissa jyvitetystä rahoitusosuudesta. Outokummun ollessa vuoron lähtö- tai päätepysäkki, liikennöinti Outokumpuun saakka päättyisi käytännössä varmuudella. Jos Outokummun kaupunki ei osallistuisi kustannuksiin, ei kaupungilla myöskään ole mahdollisuuksia vaikuttaa liikennöitävien vuorojen suunnitteluun. Sopimusehtojen kirjaus ". oikeus vähentää ostettavan liikenteen vuotuista ajokilometrimäärää enintään 50 % vuodessa, jos tarkoi­tukseen varatut toimivaltaisen viranomaisen määrärahat vähenevät merkittävästi tai käyttöoikeussopimuksen mukaisen liikenteen rahoitukseen osallistuva kunta vähentää rahoitustaan sopimuksen kokonaisrahoituksen kannalta merkittävästi." mahdollistaisi vuorojen lakkaamisen myös ennen 2.6.2024, jos kaupunki ei hyväksy ELY-kekuksen rahoitusesitystä.

 

Vuosien 2023-24 rahoitussuunnitelma ja vuorolistat ovat liitteenä. Rahoitussuunnitelman hyväksymispäätös tulee toimittaa Pohjois-Savon ELY-keskukselle 18.9.2023 mennessä.

 

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Pohjois-Savon ELY-keskuksen rahoitussuunnitelman Outokummun kaupungille ajalle 5.6.2023-2.6.2024.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________