Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 66



 

Vuosisuunnitelmien 2022-2023 arviointi

277/12.00.02.00/2021

 

Hyvltk 19.09.2023 § 66   

  

 

Selostus Varhaiskasvatuslain 24§ 1 mom., perusopetuslain 21§ 2. mom. ja lukiolain 56§ 1. mom. mukaan kunnan tulee arvioida kunkin lain perusteella järjestettävää toimintaa ja sen vaikuttavuutta. Arvioinnin pohjana varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa on ollut vuosisuunnitelmien toteutumisen arviointi. Hyvinvointilautakunta on 9.8.2022 62§ ja 13.9.2022 73§ hyväksynyt vuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2022-2023. Liittenä on myös varhaiskasvatuksen seudullisesti kehitetyn arviointimallin mukainen arviointiraportti.

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja, perusopetuksen ja lukion rehtorit, hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukion vuosisuunnitelmien arvioinnit lukuvuodelta 2022-2023 liitteiden mukaisina.

 

Päätös Hyvinvointijohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________