Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 77


5 Hyvinvointipalvelut ovk 1-9 kk 2023

 

Hyvinvointipalveluiden osavuosikatsaus 1-9/2023

193/02.02.00/2022

 

Hyvltk 10.10.2023 § 77   

  

 

Selostus Kaupunginhallituksen 9.1.2023 § 5 hyväksymän vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti talousarvion toteumaa seurataan toimielimissä kuukausittain sekä neljännesvuosittain osavuosikatsauksessa, jossa raportoidaan myös toiminnallisten tavoitteiden etenemisestä ja toimenpiteiden toteutumisesta. Osavuosikatsaus on toimitettava kaupunginhallituksen kautta valtuustolle neljännesvuosittain.

 

Varhaiskasvatus on ylittämässä käyttösuunnitelmansa arviolta 100 t€ ja perusopetus 200 t€. Kunta-alan työmarkkinajärjestöjen keväällä neuvottelema nk. "perälautasopimus" maksoi kesäkuun kertaeränä hyvinvointipalveluille 110 t€. Samassa yhteydessä tehtyjen ylimääräisten palkankorotusten vaikutus on 60 t€. Varhaiskasvatuksessa on 39 % ja perusopetuksessa 49 % hyvinvointipalveluiden henkilöstöstä, joten ylimääräisten palkankorotusten kustannusvaikutus kohdentuu hyvinvointipalveluissa eniten juuri noihin kahteen tulosyksikköön.Loppuvuoden 2022 aikana ja talousarviovuonna tulleiden maahanmuutajien määrä oli huomattavasti ennakoitua suurempi Ukrainan tilanteen vuoksi. Tästä on aiheutunut lisäkustannuksia perusopetukseen yhteensä 132 t€ sekä varhaiskasvatukseen 20 t€ huomoiden valtionavustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Yhteensä varhaiskasvatuksen ennakoidaan ylittävän talousarvion noin 100 t€ ja perusopetuksen noin 200 t€ eli yhteensä toimintakatteen annakoidan ylittyvän noin 300 t€.

 

Hyvinvointipalvelut

TA2023

TA2023 muutettu

TOIMINTATUOTOT

1 354

1 354

TOIMINTAKULUT

-14 600

-14 900

TOIMINTAKATE

-13 247

-13 547

 

Esi- ja perusopetuksen valmistavan opetuksen eli muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien lasten opetukseen saadaan valtionosuutta opetus- ja kulttuuriministeriön kautta 1 323,56 € / kuukausi / valmistavan opetuksen lapsi. Vuoden 2023 valmistavan opetuksen kustannuksista Outokummun kaupunki on saamassa valtionosuutta tätä kautta reilut 300 t€ ennakoitua enemmän.

 

Hyvinvointipalveluiden Investoinneista

-          5351 monikäyttöreittien rakentaminen ei ole toteutunut ja sitä esitetään siirrettäväksi vuodelle 2024

-          6598 jäänhoitokoneen uusiminen on toteutetunut mutta menoja ei ole vielä kirjautunut koska lopullista konetta ei ole vielä toimitettu

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta
1. merkitsee hyvinvointipalveluiden osavuosikatsauksen 1-9/2023 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle talousarviomuutoksena 300 t€ hyvinvointipalveluiden toimintakatteeseen.

 

Päätös Hyvinvointijohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________