Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 247


4 Tase 1.1.2023 vs 31.12.2022

 

Avaava tase 1.1.2023

193/02.02.00/2022

 

Khall 04.12.2023 § 247   

  

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointi- ja kuntajaosto on antanut 16.5.2023 lausunnon nro 128 hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa.

 

Lausunnon mukaan kunnista hyvinvointialueille siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjataan alkusaldojen muutoksina tilinavaukseen päiväyksellä 1.1.2023. Tilinavaukseen kirjaamisen tarkoituksena on, että peruspääomaa vastaan kirjattavia omaisuus- ja pääomaerien siirtoja ei esitetä vuoden 2023 liiketapahtumina talousarvion toteutumisvertailussa eikä rahoituslaskelmassa. Muut kirjaukset esitetään normaalisti vuoden 2023 liiketapahtumina ja ne voivat vaikuttaa vuoden 2023 tulokseen.

 

Kirjanpitolain mukaan tilinavauksen tulee perustua edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen. Kirjanpitovelvollisen tulee huolehtia alkusaldoihin kirjattavien muutosten riittävästä dokumentoinnista, jotta voidaan varmistaa aukoton kirjausketju edellisen vuoden päättävästä taseesta lopullisiin alkusaldoihin.

 

Vuoden 2023 avaava tase

 

Hyvinvointialueelle siirtyvät kuntayhtymien jäsenosuudet ja irtain omaisuus vähennetään kunnan taseen omaisuuseristä. Siirto kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, ellei kunta toisin päätä.

  

Vuoden 2023 avaavaan taseeseen kirjataan peruspääomaa vähentävänä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän jäsenosuus 1 446 558,42 euroa. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

Voimaanpanolain mukaan kunnasta hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka kirjataan kunnan peruspääomaa vastaan.

 

Vuoden 2023 avaavaan taseeseen kirjataan peruspääomaa vähentävänä hyvinvointialueelle siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelka 59 689,90 euroa. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

Kokousasian liitteenä on Outokummun kaupungin vuoden 2023 avaava tase.

 

Vertailuvuoden tase

 

Voimaanpanolain perusteella tehtävät omaisuuden ja pääomien siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien virheiden oikaisuja, joten kuntien tilinpäätöksessä 2023 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen 2022 ei tehdä oikaisuja vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.

 

 

Vaikutusarviointi ei

 

Valmistelija vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, 044 755 9515, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2023 avaavaan taseen sekä siihen liittyvät muutokset Outokummun kaupungin peruspääomassa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________