Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 262



 

Kaupunginhallituksen toimialueen laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat vuonna 2024

142/02.02.00/2023

 

Khall 18.12.2023 § 262   

  

 

Selostus Sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohjeen (5.2) mukaan "talousarvion

 hyväksymisen yhteydessä on palveluille määrätty vastuuhenkilöt, jotka

 ovat vastuussa määrärahan käytöstä ja tilivelvollisina vastaavat tavoitteiden saavuttamisesta ja päättävät toimivaltansa rajoissa tulosalueen hankinnoista ja hyväksyvät laskut (hyväksyjä). Laskujen hyväksyjistä palvelut antavat luettelon vuosittain tai toistaiseksi voimassa olevana."

 

 Ennen menon hyväksymistä on sitä koskeva lasku tarkastettava sekä numeroiden että asian osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelu, tavara tai työsuoritus on vastaanotettu ja lasku on sopimuksen tai tilauksen mukainen, huomioiden myös mahdolliset alennukset. Asiatarkastaja suorittaa tositteen tiliöinnin.

 

 Sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti (kohta 5.2) kukaan ei ole oikeutettu

 hyväksymään itseensä kohdistuvia kuluja tai maksuja itselleen.

 

 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan palvelujen päälliköiden

 kululaskut ja heille kohdistuvat maksut hyväksyy kaupunginjohtaja ja hänen varallaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kaupunginjohtajan kululaskut ja hänelle kohdistuvat maksut hyväksyy kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja hänen varallaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja.

 

 Luettelo tilinkäyttäjistä ja asiatarkastajista on toimitettava kirjanpitoon

 31.1.2024 mennessä.

 

Vaikutusarviointi ei

 

Valmistelija vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, 044 755 9515, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa:

  1. hallintopalvelujen kustannuspaikkojen laskujen hyväksyjät sekä
      tasetilien hyväksyjät ja asiatarkastajat liitteiden mukaisesti,

  2. kaupunginjohtaja voi hyväksyä kaupungin palvelujen kaikkien
      kustannuspaikkojen laskut, jos varsinainen hyväksyjä on estynyt.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________