Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 8



 

Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemin johtofoorumin jäsenen nimeäminen

211/00.00.01.02/2023

 

Khall 08.01.2024 § 8   

  

 

Selostus Pohjois-Karjalaan on muodostumassa vuoden 2025 alussa yksi yhtenäinen työllisyysalue. Työllisyysalueella hoidetaan sekä työnhakijoiden että työnantajien lakisääteiset palvelut. Lakisääteisiä palveluita tukemaan tarvitaan runsaasti muita toimijoita, jotta maakuntamme elinvoima ja työllisyys vahvistuvat.

 

 Tähän työhön on perustettu vapaaehtoiseen kumppanuuteen pohjautuva Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemi.

 

 Ekosysteemille muodostetaan johtofoorumi, jonka tehtävänä on johtaa maakunnallista ekosysteemiä sekä vastata kehittämisohjelman (2024 - 2027) laatimisesta yhteistyössä lokakuussa 2023 käynnistettyjen alatyöryhmien kanssa. Johtofoorumi kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Ekosysteemin johtofoorumiin kutsutaan jäseniä seuraavista organisaatioista:

 

  • Maakunnan kehittämisyhtiöt
  • Pohjois-Karjalan kuntien edustajat
  • Hyvinvointialue Siun Sote/Aikuissosiaalityö
  • Hyvinvointialue Siun Sote/ Työ- ja toimintakyvyn osaamiskeskus
  • Pohjois-Karjalan ELY-keskus
  • Pohjois-Karjalan TE-toimisto
  • Kela
  • Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
  • Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
  • Karelia - ammattikorkeakoulu
  • Itä-Suomen Yliopisto
  • Ammattiopisto Luovi
  • Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry
  • Pohjois-Karjalan Kauppakamari
  • Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto

 

Pohjois-Karjalan TE2024-valmisteluyksikkö pyytää nimeämään johtofoorumin jäsenen ja hänelle varahenkilön viimeistään 10.1.2024 mennessä sähköpostitse te2024valmistelu@joensuu.fi.  

 

Ensimmäinen johtofoorumin kokous järjestetään 26.1.2023 klo 12.00- 13.30 (teams). Kokouskutsu toimitetaan nimetyille henkilöille tammikuun alussa.

 

Vaikutusarviointi ei

 

Valmistelija vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, 044 755 9515, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemin johtofoorumiin Outokummun kaupungin varsinaiseksi jäseneksi vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluodon ja varajäseneksi vs. työllisyyspäällikkö Markku Tanskasen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Pasi Lamminluoto poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo. 17:06 - 17:09, syy: palvelussuhdejääviys. Pasi Lamminluoto on Outokummun kaupungin vs. hallinto- ja talousjohtaja.

Merkintä: Markku Tanskanen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo. 17:06 - 17:09, syy: palvelussuhdejääviys. Markku Tanskanen on Outokummun kaupungin vs. työllisyyspäällikkö

Merkintä: Pöytäkirjanpitäjänä pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki.

 ______________________