Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 54

Toiminnan kehittämisohjelman laatiminen

142/02.02.00/2023

Khall 08.01.2024 § 9  

Selostus Talousarvio 2024: "Vuoden 2024 alussa käynnistetään talouden ja toiminnan kehittämisohjelman laatiminen. Kehittämisohjelmassa otetaan kriittiseen tarkasteluun organisaation palvelu- ja henkilöstörakenteet sekä tehtävien sisällöt. Henkilöstörakenteessa huomioidaan ennen kaikkea konsernirakenteessa tapahtuneet/tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutus työtehtävien vähenemään sekä toisaalta hyvinvoinnin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvät tehtävät ja yhteistyö hyvinvointialueen kanssa."

 Talousarvio vuodelle 2024 on alijäämäinen 0,8 milj. euroa. Suunnitteluvuodet, vuodet 2025 ja 2026 ovat molemmat alijäämäisiä 1,6 milj. euroa.

 Kaupungin henkilöstömäärä palvelualueittain ja palvelualueen toimintakate (sisäiset ja ulkoiset) talousarvion 2024 mukaan:

Palvelualue

Henkilöstö, vakituinen, htv

Toimintakate, €

Hallintopalvelut

20,8

-2 582 080

Hyvinvointipalvelut

115,2

-13 946 446

Kaupunkirakennepalvelut

47,5

1 392 381

YHTEENSÄ

183,5

-15 136 145

 Kaupungin taloudesta noin 68 %, sekä tuottoja että kuluja, siirtyi hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta.

 Vuoden 2023 alussa saatiin päätökseen tytäryhteisö Monitoimihalli Oy:n lopettaminen selvitysmenettelyn kautta. Parhaillaan on käynnissä Matkakumpu Oy:n selvitysmenettely ja lisäksi vuoden 2024 Seurojentalo Oy:n toiminnallisina tavoitteina on yhtiön toimintojen alasajaminen ja omaisuuden siirtäminen kapungille tai kaupunkikonsernille. Kaupunkikonserni pienenee siis merkittävästi.

 Organisatorisina muutoksina matkailupalvelut siirtyi lokakuun 2023 alusta Matkakumpu Oy:ltä kaupungin toiminnoiksi ja vuoden 2024 alusta matkailupalvelut mukaan luken vanhan kaivoksen ja kaivosmuseon toiminta siirrettiin hallintopalveluista hyvinvointipalveluihin.

 Edellä on lueteltu joitakin merkittäviä muutoksia ja järjestelyjä kaupungin toiminnoissa. Kaupungin henkilöstö- ja organisaatiorakenne on kuitenkin samassa asennossa kuin mitä se oli ennen hyvinvointialueen käynnistymistä sekä ennen konsernissa tehtyjä järjestelyjä. Näiden järjestelyjen vuoksi on tarpeen tehdä muutoksia sekä henkilöstö- että luottamushenkilöorganisaatiossa, henkilöstön tehtäväkuvissa, henkilöstön sijoittumisessa ja johtamisjärjestelmässä niin, että henkilöstön osaaminen tulee hyödynnettyä, henkilöstö kokee tehtävänsä mielekkääksi ja tehtävät vastaavat osaamistasoa sekä kaupungin palvelutuotannon tarpeita. Yhtälailla luottamushenkilöorganisaatiota on tarpeen tarkastella niin, että luottamustoimielimet vastaavat olemassa olevaa organisaatiota  ja että luottamustehtävät koetaan olevan vaikuttavia kaupungin tehtävien hoidon kannalta.

Vaikutusarviointi Kaupungin toimintojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation vastaaminen kaupungin toimintoja.

Valmistelija kaupunginjohtaja

Lisätietoja kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä toiminnan kehittämisohjelman työryhmään
1) luottamushenkilöjäsenet ja varajäsenet,
2) kaupungin johtoryhmän jäsenet,
3) työryhmän puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä sihteerin.

Työryhmän tulee laatia työohjelma, kehittämisohjelman sisältökokonaisuudet ja aikataulutus työn edistymisestä sekä tiedottaa kaupunginhallitukselle työn edistymisestä kuukausittain.

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

1. nimetä toiminnan kehittämisohjelman työryhmään luottamushenkilöjäseniksi:

Mikko Veijalainen, varajäsen ilmoitetaan myöhemmin
Harri Lasarov, varajäsen Ilkka Hiltunen
Erkki Mononen, varajäsen Marja-Liisa Alanen
Matti Honkavaara, varajäsen Pirkko Palander
Lari Naumanen, varajäsen ilmoitetaan myöhemmin
Jonna Nissinen, varajäsen Ilkka Mertanen

2. nimetä toiminnan kehittämisohjelman työryhmään kaupungin johtoryhmän jäsenet

3. nimetä työryhmän puheenjohtajaksi Jonna Nissisen ja varapuheenjohtajaksi Erkki Monosen sekä sihteeriksi Pasi Lamminluodon.

 ______________________

Toiminnan kehittämisryhmä 15.01.2024 § 4  

Selostus Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.1.2023 § 9 nimennyt toiminnan kehittämisen työryhmän. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus nimesi työryhmän puheenjohtajaksi Jonna Nissisen ja varapuheenjohtajaksi Erkki Monosen sekä sihteeriksi Pasi Lamminluodon. 

 Työryhmän tulee laatia työohjelma, kehittämisohjelman sisältökokonaisuudet ja aikataulutus työn edistymisestä sekä tiedottaa kaupunginhallitukselle työn edistymisestä kuukausittain.

 Työryhmän tehtävänä on pohtia osana työtään mm. seuraavia asiakokonaisuuksia:

 - työn organisointi ja aikataulutus

 - mahdolliset asiantuntijakuulemiset

 - henkilöstö

 - hallinnon rakenteet

 - johtamisjärjestelmä

 - luottamushenkilöorganisaatio

 - palvelut

 - konserniyhtiöt

 - kiinteistöt

 - muut asiat

Vaikutusarviointi Kaupungin toimintojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation vastaaminen kaupungin toimintoja.

Valmistelija vs.hallinto- ja talousjohtaja

Lisätietoja vs. hallinto- ja talousjohtaja Pasi Lamminluoto, 044 755 9515, pasi.lamminluoto@outokummunkaupunki.fi

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Toiminnan kehittämisen työryhmä käy keskustelun asiasta ja käynnistää toiminnan kehittämisohjelman laadinnan.

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 ______________________

Toiminnan kehittämisryhmä 12.02.2024 § 9  

Selostus Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.1.2024 § 9 nimennyt toiminnan kehittämisryhmän ja antanut sille tehtäväksi laatia ryhmän työohjelman, kehittämisohjelman sisältökokonaisuudet ja aikataulutuksen työn edistymisestä.

 Toiminnan kehittämisryhmä käy keskustelun laadituista linjauksista kehittämisteemoissa:

 - henkilöstöorganisaatio ja johtaminen

 - luottamushenkilöorganisaatio

 - palvelut

 - kiinteistöt

 Keskustelun jälkeen viranhaltijat valmistelevat teemakohtaiset linjaukset 14.2.2024 pidettävään valtuustoseminaariin.

Vaikutusarviointi Kaupungin toimintojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation vastaaminen kaupungin toimintoja.

Valmistelija vs. hallinto- ja talousjohtaja

Lisätietoja kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Toiminnan kehittämisryhmä käy keskustelun laadituista linjauksista.

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 ______________________

Toiminnan kehittämisryhmä 13.03.2024 § 13  

Selostus Kokouksessaan 12.2.2024 § 9 toiminnan kehittämisryhmä esitti mallin henkilöstöorganisaatiosta ja johtamisesta, luottamushenkilöorganisaatiosta eri malleja sekä toimintaympäristön muutoksista ja palvelutarpeesta johtuvat palvelutuotannon muutokset. Malleista ja muutoksista tehtiin webrobol-kysely valtuutetuille.

 Liitteenä on yhteenveto kyselystä.

Vaikutusarviointi Kaupungin toimintojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation vastaaminen kaupungin toimintoja.

Valmistelija Kaupunginjohtaja

Lisätietoja kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Toiminnan kehittämisryhmä tekee ehdotuksen henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaatiosta kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle.

Päätös Toiminnan kehittämisryhmä päätti yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupungin henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaatiorakennetta muutetaan seuraavasti:

Kaupungin luottamushenkilöorganisaatiorakennetta muutetaan seuraavasti ja tulee voimaan 1.6.2025 lukien: 

- perustetaan kaupunginhallituksen alainen kaupunkipalvelujen lautakunta,

 jonka jäsenmäärä on 7 jäsentä
- hyvinvointilautakunta lakkautetaan   
- kaupunkirakennelautakunnan jäsenmääräksi muutetaan 7 jäsentä
- elinvoima- ja omistajaohjausjaosto lakkautetaan
- osallisuus- ja yhteisötoimikunta lakkautetaan
- rakennus- ja ympäristöjaosto lakkautetaan, mikäli se on juridisesti mahdollista.

Kaupungin henkilöstöorganisaatiorakennetta muutetaan seuraavasti:

- perustetaan kaupunkipalvelujen palvelualue 1.1.2025 lukien
- lakkautetaan hyvinvointipalvelujen sekä hallintopalvelujen palvelualueet 31.12.2024
- perustetaan 1.9.2024 lukien kaupunkipalvelujen johtajan virka, johon siirretään nykyinen hyvinvointijohtaja
- lakkautetaan hyvinvointijohtajan virka 30.9.2024
- lakkautetaan hallinto- ja talousjohtajan virka 30.9.2024

Hallintosääntöön tehdään tarvittavat muutokset.

Muilta osin toiminnan kehittämisryhmä jatkaa työtään.

Liitteenä on organisaatiokaaviot nyt ja muutosten jälkeen.

Merkintä: Jukka Orenius poistui kokouksesta asian päätöksenteon ajaksi klo. 18:03 - 18:12, syy: osallisuusjäävi.

 ______________________

Khall 18.03.2024 § 54  

 Valtuustoryhmät ovat ottaneet wepropol-kyselyssä kantaa ehdotettuihin muutoksiin henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaatioon sekä erinäisiin muutoksiin palvelutuotannossa. Kehittämisryhmän ehdotuksen mukaisesti tässä vaiheessa päätetään organisoinnin rakenteesta ja valmistelua jatketaan palvelutuotannon muutoksista.

 Henkilöstörakenteessa huomioidaan ennen kaikkea konsernirakenteessa tapahtuneet/tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutus työtehtävien vähenemään sekä toisaalta hyvinvoinnin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvät tehtävät ja yhteistyö hyvinvointialueen kanssa. Konsernimuutokset vaikuttavat myös nyt voimassa olevaan luottamushenkilörakenteeseen. Tavoitteena on, että henkilöstön osaaminen tulee hyödynnettyä, henkilöstö kokee tehtävänsä mielekkääksi ja tehtävät vastaavat osaamistasoa sekä kaupungin palvelutuotannon tarpeita. Yhtälailla luottamushenkilöorganisaatiota on tarpeen tarkastella niin, että luottamustoimielimet vastaavat olemassa olevaa organisaatiota  ja että luottamustehtävät koetaan olevan vaikuttavia kaupungin tehtävien hoidon ja kaupungin kehittämisen kannalta.

 Kaupungin yhteistyöryhmä on käsitellyt muutosehdotuksia kokouksessaan 15.2.2024 § 4.

Vaikutusarviointi Kaupungin toimintojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation vastaaminen kaupungin toimintoja.

Valmistelija Kaupunginjohtaja

Lisätietoja kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769.

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää, että kaupungin henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaatiorakennetta muutetaan seuraavasti:

Kaupungin luottamushenkilöorganisaatiorakennetta muutetaan seuraavasti ja tulee voimaan 1.6.2025 lukien:

- perustetaan kaupunginhallituksen alainen kaupunkipalvelujen lautakunta, jonka jäsenmäärä on 7 jäsentä
- hyvinvointilautakunta lakkautetaan
- kaupunkirakennelautakunnan jäsenmääräksi muutetaan 7 jäsentä
- elinvoima- ja omistajaohjausjaosto lakkautetaan
- osallisuus- ja yhteisötoimikunta lakkautetaan
- rakennus- ja ympäristöjaosto lakkautetaan