Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 23



 

Outokummun kaupungin Turulan (11) kaupunginosan korttelin 1112 sekä liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavan muutos

127/10.02.03/2023

 

Kauprltk 17.01.2024 § 4  

 

 

Selostus Kaupunkirakennelautakunta päätti 21.6.2023 § 57 käynnistää otsikossa mainitun asemakaavan muutoksen laatimisen. Päätös perustui Senaatti-kiinteistöt Oy:n kaavoitusaloitteeseen. Korttelin 1112 tontilla 9 on Geologian tutkimuskeskus GTK:n koetehdas ja laboratorio GTK Mintec.

 

 Kyseessä on kaavoitustyö nro 97.

 

 Asemakaavamuutoksella mahdollistetaan uusi ajoliittymä Kuusjärventieltä (seututie 504). Liittymä palvelee erityisesti GTK:n koetehtaan ja laboratorion ajoneuvoliikennettä sekä helpottaa näihin liittyvän raskaan liikenteen toimintaolosuhteita. Kaikki maantienalueelle sallittavat liittymät tulee merkitä asemakaavaan.

 

 Asemakaavalla lisäksi muutetaan GTK:n tutkimus toimintaan varattu eritysalue (E-1) ja osa teollisuusrautatiealueesta (LRT) teollisuusrakennusten korttelialueeksi (TT-3). Edellä mainitut alueet kaupunki myi Senaatti-kiinteistölle.

 

 Teollisuusrakennusten korttelialueen (TT-3) käyttötarkoitusta on laajennettu niin, että kortteliin 1112 saa rakentaa myös toimisto-, koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tiloja sekä asuntoja kiinteistönhoidon kannalta välttämätöntä henkilökuntaa varten. Tällä muutoksella mahdollistetaan rakennusten monipuolinen käyttö.

 

 GTK:n tontin lisäksi asemakaavan muutokseen on otettu mukaan korttelin 1112 muutkin tontit. Nykyisin korttelissa 1112 on neljä eriaikaan vahvistettu asemakaavaa. Ottamalla mukaan kaikki ko. korttelin tontit mahdollistetaan niiden joustava kiinteistönmuodostus, laajennetaan tonttien käyttötarkoitusta ja päivitetään vanhentuneet asemakaavat.

 

 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville kolmeksi viikoksi ja niistä pyydetään lausunto osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa yksilöidyiltä osallisilta. Kaavamuutoksesta ei ole tarpeen pitää yleisötilaisuutta koska tosiasiallinen muutos koskee ainoastaan tonttiliittymän sallimista Kuusjärventielle.

 

 Hallintosäännön 28 b § 5 kohdan mukaan kaupunkirakennelautakunta vastaa yleis- ja asemakaavojen valmistelusta.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusarvio suoritetaan kaavaprosessissa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää asettaa Turulan (11) kaupunginosan korttelin 1112 sekä liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavan muutoksen luonnosvaiheen asiakirjat nähtäville.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajana ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kaupunginhallituksen edustaja Jyrki-Pekko Kinnunen liittyi kokoukseen Teamsin välityksellä klo 17:09 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

 

 ______________________

 

 

Kauprltk 17.04.2024 § 23   

  

 

Selostus Luonnosvaiheen asemakaavakartta, kaavaselostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä 25.1.-16.2.2024. Niistä saatiin kuusi lausunto.

 

  Lausunnon antoivat:

-          Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

-          Pohjois-Savon ELY-keskus

-          Pohjois-Karjalan ELY-keskus

-          Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

-          Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

-          Pohjois-Karjalan ympäristöterveys

 

 Lausunnot ja asemakaavan laatijan (Sitowise) vastineet ovat kaavaselostuksen liitteessä 4

 

 Lausuntojen pohjalta asiakirjoja tarkennettiin. Yleisiin määräyksiin lisättiin mm. että maaperän pilaantuneisuus on selvitettävä ennen rakennuslupaa ja että koko kaava-alue kuuluu Seveso III mukaiseen konsultointivyöhykkeeseen. Viimeksi mainittu asia edellyttää, että aluetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä lausunto Tukesilta ja pelastusviranomaiselta.

 

 Senaatti-kiinteistöjen esityksestä korttelialue pienennettiin voimassa olevan asemakaavan kokoon. Luonnosvaiheessa nyt kaavakartassa oleva E-1 alue oli korttelialuetta. Tämä ratkaisu olisi lisännyt rakennusoikeutta niin paljon, ettei sitä ikänä olisi voitu käyttää. GTK:n maat ovat Suomen valtion omistuksessa ja Senaatti-kiinteistöt hallinnoivat niitä.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusten arviointi on kaavaselostuksessa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää:

1. asettaa edellä selostetun Outokummun kaupungin Turulan (11) kaupunginosan korttelin 1112 sekä liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavan muutoksen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville,

2. pyytää siitä lausunnon Pohjois-Savon ELY-keskukselta, Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Turvallisuus ja kemikaalivirastolta, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta ja Pohjois-Karjalan ympäristöterveydeltä

3. sekä, jos asemakaavan muutosta vastaan ei tehdä muistutuksia ja mikäli lausunnossa ei ole huomautettavaa, esittää kaupunginhallitukselle, että se ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Outokummun kaupungin Turulan (11) kaupunginosan korttelin 1112 sekä liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavan muutoksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________