Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 19


 

Outokummun kaupungin omistajapoliittiset linjaukset, takauksia ja lainojen myöntämistä koskeva muutos

166/02.05.07/2023

 

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto 14.03.2024 § 10  

 

 

Selostus Kaupunginvaltuuston 30.10.2023 § 72 hyväksymässä omistajapoliittisissa linjauksissa on kaupungin myöntämien takausten ja takausprovisioiden osalta seuraava kirjaus: 

 

 "Kaupunki päättää

 1.    periä tytäryhteisöiltä (tai tytäryhteisöjen tytäryhteisöiltä) Outokummun kaupungin myöntämistä omavelkaisista takauksista takausprovisiota 0,5 % kunkin vuoden lopussa olevan takauspääoman määrästä. Käytäntö tulisi voimaan tässä asiassa päätöksenteon jälkeen annettujen omavelkaisten takausten osalta. Aiemmin myönnettyjen takausten osalta noudatetaan niitä säännöksiä, joista on päätetty takausta myönnettäessä,

2.    periä osakkuusyhteisöiltä tai muilta kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa olevilta yhteisöiltä takausprovisiota, joka on yhteneväisiä muiden takaajien asettamien takausprovisioiden kanssa,

3.    että lopulliset päätökset takausprovision määrästä tehdään kuitenkin kaupunginvaltuuston päättäessä omavelkaisen takauksen myöntämisestä."

 

 Edellä mainittu kirjaus on myös tulkittavissa niin, että ilman uutta, erillistä päätöstä kaupunki ei myönnä lainaa, ei anna takausta kaupungin ulkopuolisten yhtiöiden hankkeille.

 

 Takauksia ja lainoja myönnettäessä on huomioitava kuntalain (129 §) ja valtiontukisäännösten määräykset. Takaus ei saa missään tilanteessa vaarantaa kaupungin kykyä hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Takausta ei saa myöntää,? jos takaukseen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kaupungin edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Vastavakuuksien ei tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä vaan riittää,?että ne kattavat kaupungin riskien näkökulmasta riittävän osan.

 

 Kuntalain 129 § 2. mon mukaan "Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa."

 

 Kuntalaissa (129 § 3. mom) kunnan takauksen myöntämisestä todetaan kunnan omien tai julkisyhteisöjen yhteisomisteisten yhtiöiden takausten lisäksi näin: "Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden,? jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisön täyttämään palveluvelvoitteeseen." Tällaisia tilanteita ovat tällä hetkellä esimerkiksi laajakaistarakentaminen.

 

 Kaupungin omistajapoliittista ohjausta tulee tarkentaa siltä osin,? mikäli halutaan mahdollistaa lainoituksen tai takauksen myöntäminen kaupunkikonsernin ulkopuolisille yhteisöille esimerkiksi yleishyödyllisten yhteiskuntainfrastruktuurihankkeiden edistämiseksi.

 

Vaikutusarviointi Ei arviointia.

 

Valmistelija kaupunginjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle,? että Outokummun kaupunki voi myöntää takauksen tai lainan kuntalain ja valtiontukisäännösten mukaisesti kaupungin alueen kehittämistä tukeviin yleishyödyllisiin yhteiskuntainfrastruktuurihankkeisiin,? esimerkiksi laajakaistarakentamiseen.

 

Päätös Merkintä: Keskustelun kuluessa Pirkko Palander teki Ilkka Mertasen kannattamana esittelijän päätösehdotuksesta poikkeavan vastaehdotuksen seuraavasti: "Palautetaan asia valmisteluun".

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava, kannatettu vastaehdotus ja asiasta on tarpeen äänestää. Äänestystapa: nimenhuutoäänestys. Esittelijän pohjaehdotus: JAA vastaehdotus: EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin ääniä: JAA 1 EI 2.

JAA: Ilkka Hiltunen
EI: Ilkka Mertanen, Pirkko Palander

Puheenjohtaja totesi, että äänestystuloksen perusteella vastaehdotus: "Palautetaan asia valmisteluun" jää elinvoima- ja omistajaohjauksen päätökseksi.

 

 

 ______________________

 

 

Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto 16.04.2024 § 19   

  

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Päivi Lintumäki, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi, puh. 050 382 7769

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto lausuntonaan esittää, että takauksen tai lainan voisi myöntää kuntalain ja valtiontukisäännösten mukaisesti kaupungin alueen kehittämistä tukeviin yleishyödyllisiin yhteiskuntainfrastruktuurihankkeisiin.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Pirkko Palander esitti Ilkka Mertasen kannattamana, että Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto esittää lausuntonaan, ettei kyseistä päätöstä tehdä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava, kannatettu vastaehdotus ja asiasta on tarpeen äänestää. Äänestystapa: nimenhuutoäänestys. Esittelijän pohjaehdotus: JAA vastaehdotus: EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin ääniä: JAA 1 EI 2.

JAA: Ilkka Hiltunen
EI: Ilkka Mertanen, Pirkko Palander

Puheenjohtaja totesi, että äänestystuloksen perusteella vastaehdotus: "Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto esittää lausuntonaan, ettei kyseistä päätöstä tehdä." jää elinvoima- ja omistajaohjauksen päätökseksi.

 

 

 ______________________