Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 158



 

EU:n metsien käyttöön vaikuttava politiikka

 

Maakuntahallitus 26.09.2022 § 158  

378/00.04.03/2022  

 

 

 Euroopan unionilla on ollut ja on useita metsien käyttöön vaikuttavia strategioita ja lainsäädäntöaloitteita.  Näitä ovat mm. metsästrategian ja biotalousstrategian tarkistukset sekä maankäyttösektoriin (LULUCF), uusiutuvan energian direktiiviin (RED III), metsäkatoasetukseen sekä ennallistamiseen  liittyvät säädösehdotukset.

 

 Vaikuttamista EU:n metsien käyttöön liittyvään valmisteluun tehdään sekä kansallisella että EU-tasolla. Vaikuttamista tehdään mm. Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston ja Euroopan metsäisten alueiden verkoston (ERIAFF) kautta.

 

 Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston toiminnassa on priorisoitu metsävaikuttaminen ja toimiston yhteyteen on perustettu erillinen metsäryhmä, jonka tehtävänä on seurata valmistelua ja ajaa IP-alueen maakuntien etuja. Euroopan metsäisten alueiden yhteistyötä tehdään ERIAFF-verkoston (European Regions for Innovation in Agriculture, Food and Forestry) metsäryhmän toimesta mm. seminaarien, kannanottojen ja tapaamisten kautta.

 

 Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 21.3.2022 (§ 63) Pohjois-Karjalan periaatteet EU:n metsien käyttöön vaikuttavaan politiikkaan.

 

 Maakuntahallituksen kokouksessa esitellään tilannekatsaus ajankohtaisista säädösvalmisteluista ja niihin vaikuttamisesta.

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi tilannekatsauksen EU:n ajankohtaisista metsiin vaikuttavista säädösvalmisteluista ja käy sen perusteella evästyskeskustelun.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouksessa asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana olivat metsä- ja ilmastoasiantuntija Sari Koivula, aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen, aluekehityspäällikkö Eira Varis ja yhteyspäällikkö Jarno Turunen.

Sanna Antikainen oli poissa kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 10.38 - 10.43.

 

Lisätietoja

kehittämisjohtaja Risto Poutiainen

 

puh. 040 546 9649, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

 

metsä- ja ilmastoasiantuntija Sari Koivula

 

puh. 040 518 6326, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi