RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 154
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aluekehityspäällikön virkanimikkeen muuttaminen aluekehitysjohtajan viraksi
Maakuntahallitus 26.09.2022 § 154
381/01.01.00.00/2022
Kehittämisjohtajan irtisanoutumisen aiheuttamien tehtäväjärjestelyjen johdosta on tarpeen muuttaa aluekehityspäällikön virkanimike aluekehitysjohtajan viraksi. Hallintosäännön 14 §:n mukaan maakuntahallitus päättää viran perustamisesta ja 12 §:n mukaan maakuntahallitus nimittää maakuntajohtajan sijaisen.
Aluekehitysjohtajan virka sijoittuu aluekehitysyksikköön.
Aluekehitysjohtajan viran tehtäviin kuuluu: Aluekehittämisen ohjelmien strateginen kokonaisuus. Maakunnan yhteistyöryhmän esittelijä ja sihteeristön puheenjohtaja. EU-koheesiopolitiikka Itä- ja Pohjois-Suomi-yhteistyössä. Aluekehitysyksikön esihenkilö. Maakuntajohtajan sijainen.
Hallintosäännön 15 §:n mukaan maakuntajohtaja päättää virkasuhteeseen liittyvistä yksityiskohdista. Aluekehityspäällikön virkaa hoitanut Eira Varis on antanut suostumuksen.
Ehdotus (MKJ) Maakuntahallitus päättää, että
1. aluekehityspäällikön virkanimike muutetaan aluekehitysjohtajan toistaiseksi voimassa olevaksi viraksi päätöksen lainvoimaisuudesta lukien
2. viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä käytännön kokemus maakuntaliiton toimialaan kuuluvista tehtävistä.
3. aluekehitysjohtaja toimii aluekehitysyksikön esihenkilönä ja maakuntajohtajan sijaisena.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Eira Varis oli esteellisenä poissa kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana (asianosainen).
Kokouksessa läsnä asiankäsittelyn ja päätöksenteon aikana olivat yhteyspäällikkö Jarno Turunen ja aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen.
Lisätietoja | maakuntajohtaja Markus Hirvonen |
| puh. 040 544 5671, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi |
|
|
| vs. hallinto- ja talousjohtaja Jarmo Heiskanen |
| puh. 040 544 5671, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |