Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 180



 

Kannanotto aurinkopuistojen perustamisesta Pohjois-Karjalassa

 

Maakuntahallitus 21.11.2022 § 180  

450/00.04.03/2022  

 

 

Vuonna 2020 maakunnan suurimmat päästölähteet olivat energiaa runsaasta tarvitsevat alat. IE2030 ohjelman energiaan liittyvä tavoite on saada maakuntaan vähäpäästöistä energiaa perustuen. Aurinkoenergian tuotanto sopii tähän tavoitteeseen hyvin etenkin, kun tuulivoiman suhteen on kansalliseen turvallisuuteen liittyviä haasteita.

 

Ostotarjouksia aurinkopuistoja varten on tehty hyvin kasvavista metsäalueista. Tarkoituksena näillä alueilla on kaataa metsä ja perustaa tilalle aurinkopuisto. Tämä tuhoaa merkittävällä tavalla hiilivaraston ja -nielun sekä aiheuttaa haittaa monimuotoisuuden säilyttämiselle. Tämä on iso kysymys tilanteessa, jossa maankäyttösektorin on kansallisesti laskettu kääntyneen hiilinielusta päästölähteeksi. Metsien häviäminen maankäytön muutoksen seurauksena kaatuu myös monesti metsätalouden syyksi, jollei tietoja sen taustalla avata.

 

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto esittää, ettei metsäisiä alueita muutettaisi aurinkopuistoiksi vaan näiden perustaminen kohdistettaisiin ensisijaisesti jo rakennettujen alueiden yhteyteen, puuttomille alueille tai joutomaille lähelle olemassa olevia energiansiirtoverkkoja.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus antaa liitteen mukaisen kannanoton.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana olivat aluekehitysjohtaja Eira Varis, yhteyspäällikkö Jarno Turunen ja aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen.

 

Lisätietoja

 

 

Sari Koivula, metsä- ja ilmastoasiantuntija

 

etunimi.sukunimi@hjois-karjala.fi, puh. 0405186326