Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 199


 

AKKE-rahoitushakemus: Rikastushiekkojen tuotteistaminen ja hyötykäytön tehostaminen automatisoidun mineralogian avulla - MinerAll -hanke

 

Maakuntahallitus 19.12.2022 § 199  

466/04.02.01/2022  

 

 

Geologian tutkimuskeskus on hakenut Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) -määrärahaa hankkeelle "Rikastushiekkojen tuotteistaminen ja hyötykäytön tehostaminen automatisoidun mineralogian avulla - MinerAll" ajalle 1.1.2023-31.12.2024. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 279 326 euroa ja haettu tuki 200 000 euroa.

 

Hankkeessa kehitetään automatisoidun mineralogian soveltamista ja käyttöä rikastushiekkojen hyödyntämispotentiaalin maksimoimiseksi. Nykyisellään GTK Mintecin mineralogisesta tutkimuksesta saadaan näytteiden mineralogia, mutta ei hyödynnettävyystietoja. Nämä tiedot halutaan yhdistää näytteiden lähtötietoihin: hankkeessa kehitetäänkin menetelmä, jonka avulla kaikkien malmin sisältämien mineraalien hyödyntämismahdollisuudet tunnistetaan, analysoidaan ja visualisoidaan systemaattisesti jo rikastusprosessia suunniteltaessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää tietokanta ja menetelmät, joilla laaditaan automatisoitu analyysi ja visualisointi rikastushiekkojen soveltuvuudesta eri käyttökohteisiin, sisältäen tietoa myös rikastettavuudesta ja mahdollisista haitallisista komponenteista. Hankkeen tuloksena saadaan systemaattinen automatisoitu tiedon tuottaminen rikastusjätteiden kiertotalousominaisuuksista, ja tulokset edesauttavat kiertotalousliiketoiminnan synnyttämistä kaivosten sivuvirtojen ympärille jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa.  

 

Hanke rahoitetaan valtion ja maakuntien välisten aluekehittämiskeskustelujen (ALKE) yhteydessä sovittujen kärkien AKKE-rahoitusosuudesta.

Hanke toteuttaa Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmaa.

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää:
1) hyväksyä " Rikastushiekkojen tuotteistaminen ja hyötykäytön tehostaminen automatisoidun mineralogian avulla - MinerAll"- hankkeen kokonaiskustannusarvioksi 279 326 euroa ja toteutusajaksi 1.1.2023-31.12.2024
2) myöntää hankkeelle Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -(AKKE) määrärahaa 71,6 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista, enintään 200 000 euroa                           
3) antaa maakuntajohtajalle valtuudet tehdä hankkeen rahoituspäätös (laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta [756/2021], laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta [757/2021]).

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kohdat 1 - 3.

Kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana olivat yhteyspäällikkö Jarno Turunen, aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen, rahoitusasiantuntija Ulla-Riitta Pölönen sekä elinkeino- ja innovaatioasiantuntija Maarit Siitonen.

 

Lisätietoja

Ulla-Riitta Pölönen, rahoitusasiantuntija

 

etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 050 477 1023