Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 57



 

 

Maakuntahallitus 24.04.2023 § 57  

62/00.04.03/2023  

 

 

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003 Unescon yleiskokouksessa. Sopimuksen merkitys on tunnustettu laajasti ympäri maailman, ja jo 180 valtiota on liittynyt sopimukseen. Suomessa sopimus saatettiin voimaan vuonna 2013 ja sen kansallisesta toimeenpanosta vastaa Museovirasto.

 

Toimenpideohjelmassa esitellään Suomessa tehtävää työtä aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi. Ohjelmaan sisältyy kahdeksan tavoitelukua, jotka ovat toimeenpano Suomessa, toimijat suojelutyössä, strateginen kehitys ja rahoitus, koulutus ja kasvatus, tutkimus suojelutyön tukena, näkyvyys ja media, kansainvälinen yhteistyö sekä aineettoman kulttuuriperinnön merkitys yhteiskunnassa. Tavoitelukuihin sisältyvät myös toimenpidelinjaukset.

 

Toimenpideohjelman taustalla on Suomen ensimmäinen määräaikaisraportointi Unescolle aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toteuttamisesta vuodelta 2022. Myös aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmä on osallistunut ohjelman laatimiseen.

 

Toimenpideohjelman tavoitteena on kuvata ja linjata Unescon sopimukseen liittyvää työtä Suomessa. Samalla siinä kerrotaan, kuinka sopimuksen tavoitteisiin vastataan kansallisella tasolla. Ohjelma toimii Museoviraston työn tukena sopimuksen toimeenpanossa. Samalla se antaa tietoa aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen tilasta Suomessa.

 

Maakuntaliiton lausunto valtakunnallisesta aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelmasta 2023-2028 liitteenä.

 

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevan museovirastolle 31.3.2023 annetun lausunnon.

 

 Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Lisätietoja

Hannele Autti, kulttuuriasiantuntija

 

etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 050 439 8104