Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 86


# Lausunto alueidenkäytön tilannekuvan luonnoksesta

 

Lausunto alueidenkäytön kehityskuvan luonnoksesta

 

Maakuntahallitus 19.06.2023 § 86  

201/00.04.03/2023  

 

 

Alueidenkäytön kehityskuvan tarkoituksena on tuottaa ajantasaista tietoa Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksestä suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Jatkuvassa kehityskuvatyössä tulkitaan nousevia ilmiöitä, ennakoidaan alue- ja yhdyskuntarakenteen tulevaa kehitystä ja tarpeita sekä autetaan yhteiskunnan eri toimijoita kehittämään toimintaansa kestävämmäksi.

 

Kehityskuvan valmistelusta on vastannut ympäristöministeriö yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Työ on jatkoa aiemmille kehityskuville, joista viimeisin on vuonna 2015 valmistunut Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi, Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Erona aiempaan on, että nyt käynnistetty kehityskuvatyö on luonteeltaan jatkuvaa ja siinä tarkastellaan aluerakenteen lisäksi myös yhdyskuntarakenteen

kehitystä skaalautuvasti. Kehityskuvaa tullaan laatimaan neljän vuoden sykleissä.

 

Kehityskuva koostuu kolmesta osasta. Jatkuvasti ylläpidettävässä tilannekuvassa tarkastellaan alue-ja yhdyskuntarakenteen keskeisimpiä muutoksia sekä tekijöitä niiden taustalla. Tulevaisuuskuvassa hahmotellaan mahdollisia tulevia kehityskulkuja, joihin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämisessä on varauduttava. Tavoitteena on tunnistaa myös kehityskulkuja, jotka ovat epätodennäköisiä, mutta toteutuessaan voisivat vaikuttaa merkittävästi alue-ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Kehittämiskuvassa määritellään alue-ja yhdyskuntarakenteen tavoitetila ja sen saavuttamiseksi tarvittavat toimet.

 

Kehityskuvatyön tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelussa, kaupunki- ja maaseutupolitiikassa, ilmasto- ja energiapolitiikassa sekä liikennejärjestelmän, palveluverkon, asumisen ja valtiontalouden suunnittelussa sekä valtion ja kuntien sopimusmenettelyissä. Alueidenkäytön kehityskuvaa voidaan hyödyntää myös alueidenkäyttöä koskevan lainsäädännön uudistamisessa ja valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ajantasaisuuden arvioinnissa ja päivittämisessä.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää antaa ympäristöministeriölle liitteen mukaisen lausunnon.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja

Pasi Pitkänen, aluesuunnittelupäällikkö

 

etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 832 572