Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 85



 

Lausunto Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan 2035 kaavaehdotuksesta

 

Maakuntahallitus 19.06.2023 § 85  

175/00.04.03/2023  

 

Kainuun liitto laatii parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 §) mukaista vaihemaakuntakaavaa. Vaihemaakuntakaavan tavoitteena on tarkistaa ja ajantasaistaa Kainuun voimassa oleva tuulivoimamaakuntakaava 2030. Kainuun tuulivoimamaakuntakaavaksi 2035 nimetyssä vaihemaakuntakaavassa käsitellään seudullisesti merkittäviä tuulivoimaloiden alueita, muutostarpeita voimajohtojen maakuntakaavamerkintöihin, pohjavesialueita ja valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Maakuntakaavassa osoitettavien uusien kaavaratkaisujen osalta Kainuun tuulivoimamaakuntakaava 2035 voimaan tullessaan kumoaa tai muuttaa osin Kainuun maakuntakaavan 2020, Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan 2030 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 kaavaratkaisuja.

 

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on antanut lausuntonsa Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan 2035 luonnosvaiheesta 24.1.2022. Lausunnossaan Pohjois-Karjalan maakuntaliitto piti tärkeänä, että Fingrid käynnistää suunnittelun ja tarkemmat neuvottelut itäisten maakuntien toimijoiden kanssa uuden pohjois-eteläsuuntaisen itäisen kantaverkkoyhteyden luomiseksi Kainuusta Pohjois-Karjalaan (Nurmes-Lieksa-Uimaharju-Kontiolahti-Joensuu-Kitee) ja jatkuen edelleen Etelä-Karjalaan. Uusi yhteys palvelisi valtakunnan verkon tarpeita sekä itäisen Suomen teollisuuden investointihankkeita ja idän tuulivoimapotentiaalin hyödyntämistä.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää antaa Kainuun liitolle liitteen mukaisen lausunnon.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja

Pasi Pitkänen, aluesuunnittelupäällikkö

 

etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400-832572