RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 41
Pohjois-Karjalan kuntien valtionosuuksien nykytila ja olennaiset muutostekijät -hankkeen esittely
Tarkastuslautakunta 15.12.2025 § 41
240/00.03.02/2025
Arviointivuotta 2025 koskevassa tarkastuslautakunnan työohjelmassa (6.10.2025 § 37) yhdeksi arviointikohteista on määritelty Pohjois-Karjalan kuntien valtionosuuksien nykytila ja olennaiset muutostekijät -hanke. Aihetta esittelemään on kutsuttu kuntakehityspäällikkö Seppo Tiainen.
Hankesuunnitelman mukaan selvityshankkeen tavoitteena on ollut valmistaa Pohjois-Karjalan kuntia tulevaan valtionosuusuudistuksen lausuntokierrokseen, joka oli alun perin määrä järjestää syksyllä 2025.
Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistusta ei kuitenkaan viedä eteenpäin kuluvalla hallituskaudella. Hallituspuolueet eivät löytäneet kokonaisuudistuksesta sopua uudistuksen eduskuntakäsittelyn vaatiman aikarajan puitteissa.
Ehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tietoon saatetuksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli kuntakehityspäällikkö Seppo Tiainen.
Lisätietoja | Vili Hirvonen, asianhallintasuunnittelija |
| vili.hirvonen@pohjois-karjala.fi, puh. 050 476 8661 |