RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 45
Verkkariperjantai - yhteisöllisen viestinnän kehittämisellä valtakunnalliseksi ilmiöksi -hankkeen esittely
Tarkastuslautakunta 15.12.2025 § 45
240/00.03.02/2025
Arviointivuotta 2025 koskevassa tarkastuslautakunnan työohjelmassa (6.10.2025 § 37) yhdeksi arviointikohteista on määritelty Verkkariperjantai – yhteisöllisen viestinnän kehittämisellä valtakunnalliseksi ilmiöksi -hanke. Aihetta esittelemään on kutsuttu markkinointipäällikkö Heli Räsänen.
Hankkeen tavoitteena on ollut tehdä Verkkariperjantaista kansallisesti tunnistettava ja osallistava ilmiö, joka vahvistaa erityisesti Pohjois-Karjalan vetovoimaisuutta, mutta samalla resonoi laajasti suomalaisen mielenmaiseman kanssa. Samalla hankkeen tavoitteena on ollut kehittää julkisten toimijoiden viestinnän yhteistoimintaa ja osaamista yhteisöllisen kampanjoinnin keinoin.
Hankkeessa:
- Tuotettiin kampanjavideo, joka kiteyttää kampanjan ydinsanoman: "Pohjois-Karjalassa saa olla oma itsensä."
- Hankittiin käyttöoikeus kappaleeseen "Pohjois-Karjala" kolmen vuoden ajaksi videota varten.
Loppuraportin mukaan hanke toteutui suunnitellusti, ja sen keskeinen tavoite – kampanjavideon tuottaminen sekä siihen liittyvien musiikkioikeuksien hankkiminen – saavutettiin täysimääräisesti. Videon julkaisu ajoittui elokuun puoleen väliin, mikä lyhensi kampanjan näkyvyysikkunaa ja jätti viestijäverkostolle tavanomaista vähemmän valmisteluaikaa. Tästä huolimatta loppuraportissa todetaan kampanjan onnistuneen saavuttamaan huomattavan yleisön somekanavissa sekä vahvistamaan Verkkariperjantain tunnettuutta. Kampanjan tarkemmat tavoittavuusluvut ovat seuraavat:
- TikTok-katselukerrat: 894 000
- Klikkaukset verkkosivulle: 1 424
- Meta-kattavuus: 226 834
- Meta-näyttökerrat: 319 477
Hankkeen budjetti ja toteuma ovat 20 000 €, ja Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto on tukenut hanketta 10 000 eurolla.
Ehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tietoon saatetuksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli markkinointipäällikkö Heli Räsänen.
Lisätietoja | Vili Hirvonen, asianhallintasuunnittelija |
| vili.hirvonen@pohjois-karjala.fi, puh. 050 476 8661 |