RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 43
Pohjois-Karjalan tavoitteet hallitusohjelmaan 2027-2031
Maakuntahallitus 23.03.2026 § 43
78/03.04.01/2026
Puolueet valmistautuvat ohjelmissaan jo seuraaviin eduskuntavaaleihin laatimalla omia tavoitteitaan. Vastaavasti eri ministeriöissä valmistellaan tämän vuoden aikana tulevaisuuskatsauksia oman hallinnonalan kehittämistarpeista seuraavalle hallituskaudelle. Vuoden 2027 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2027. Vaalituloksen selvittyä aloitetaan hallitustunnustelut. Kun mahdollisesta hallituspohjasta on löytynyt näkemys, neuvotteluja jatketaan hallitusneuvotteluilla. Hallitusneuvotteluissa valmistellaan ohjelma, jonka perusteella seuraavat neljä vuotta toimitaan.
Pohjois-Karjalan kannalta on erittäin tärkeää, miten maan tuleva hallitus edistää ja toteuttaa maakunnalle ja laajemmin Itä-Suomelle tärkeitä asioita. Vaikuttamistyön kannalta on tärkeää käydä evästyskeskustelu hallitusohjelmavaikuttamisesta ja Pohjois-Karjalan kannalta tärkeistä teemoista hallitusohjelmaan. Vastaavasti Itä-Suomen neuvottelukunta käy Itä-Suomen yhteisistä hallitusohjelmavaikuttamisen strategisista painopisteistä keskustelun kokouksessaan 29.4.2026.
Maakuntajohtajan päätösehdotus
Maakuntahallitus käy evästyskeskustelun maakuntaliiton hallitusohjelmavaikuttamisesta ja Pohjois-Karjalan tavoitteista hallitusohjelmaan.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Maakunta-asiamies Kimmo Niiranen oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana.
Lisätietoja | Jarno Turunen, yhteysjohtaja |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh.0400 818 352 |
|
|
| Markus Hirvonen, maakuntajohtaja |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 050 357 7739 |