Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 22.11.2021/Pykälä 203



 

Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihe

 

 Maakuntahallitus 26.10.2020 § 160 

 

 

 

 Maakuntahallitus 18.05.2020, § 81

 

 1. vaiheen käynnistäminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksen nähtäville asettaminen

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaavoituksessa ollaan siirtymässä kokonaismaakuntakaavan valmistelun jälkeen uudelleen vaihemaakuntakaavojen laatimiseen. Maakuntahallitus teki 28.10.2019 periaatepäätöksen Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040, 1. vaiheen laatimisesta. Vaihemaakuntakaavan tarkoitus on nimenomaan päivittää ja tarkastella kiireellisimmiksi koettuja maakunnallisesti merkittävän maankäytön kysymyksiä, joita kevään aikana käytyjen keskustelujen pohjalta ovat turve, arvokkaat suot sekä rakennettu kulttuuriympäristö. Maakuntakaavan tavoitevuosi on kokonaismaakuntakaavan mukaisesti vuosi 2040, ja tarkastelualueena on koko Pohjois-Karjalan maakunta.

 

 Vaihemaakuntakaavassa käsiteltävät kysymykset ovat turve ja arvokkaat suot sekä rakennettu kulttuuriympäristö, joissa kaikissa on yhteensovitettavaa ja yhdessä linjattavaa. Turpeen ja arvokkaiden soiden osalta taustalla on muun muassa iso muutostrendi, jossa ilmastotavoitteiden johdosta polttoturpeen käytöstä ollaan luopumassa, mutta toisaalta taas turvetta raaka-aineena voidaan käyttää uudenlaisiin tuotteisiin. Ilomantsiin rakenteilla oleva aktiivihiililaitos tulee tarvitsemaan hyvälaatuista turvetta tai muuta raaka-ainetta tuotantoonsa. Toisaalta taustalla ovat myös luonnon monimuotoisuus ja vesiensuojelun kysymykset. Soidensuojelun täydennysohjelman kohteiden läpikäyminen ja arvokkaiden soiden kysymykset laajemminkin vaativat tietojen yhteen koostamista ja arviointia samaan aikaan. Rakennetun kulttuuriympäristön ajantasaistaminen edellyttää myös lisäselvityksiä ja arvotustyötä. Modernin ajan rakennettua kulttuuriympäristöä ei ole vielä aikaisemmin kokonaisuutena Pohjois-Karjalan maakuntakaavassa käsitelty.

 

 Maakuntaliiton toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti maakuntaliitossa on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnos. Sen mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutustenarvioinnista. Lisäksi kaavan vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoa kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelyistä.

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitus asettaa maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot. Lisäksi syksyllä 2020 pidetään maankäyttö- ja rakennuslain mukainen ensimmäinen viranomaisneuvottelu. Edellä mainittujen käsittelyjen jälkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee vielä lopulta maakuntahallituksen hyväksyttäväksi loppuvuodesta 2020. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös esityksen Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1 vaiheen laatimisen organisoinniksi. Tähän liittyen esitetään nimettäväksi maakuntahallituksen edustajista koostuva nykyinen maakuntakaavatyöryhmä jatkamaan myös vaihemaakuntakaavan maakuntakaavatyöryhmänä.

 

 Ehdotus: (MKJ) Maakuntahallitus päättää:

 

1

käynnistää Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040, 1. vaiheen laatimisen

2

hyväksyä sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksen

3

asettaa sen julkisesti nähtäville sekä valtuuttaa maakuntaliiton toimiston tekemään tekniset korjaukset ja pyytää siitä lausunnot

4

nimetä keskuudestaan nykyisen maakuntakaavatyöryhmän (viisi jäsentä puheenjohtajineen) jatkamaan myös käynnistyvän vaihemaakuntakaavan maakuntakaavatyöryhmänä.

 

 Päätös: 1 - 4 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Asian käsittelyn aikana kokouksessa olivat läsnä aluekehityspäällikkö Pasi Pitkänen, ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen ja maankäyttöasiantuntija Heikki Viinikka (etäyhteyksillä).

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen

 

puh. 0400 832 572 , etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

 Maakuntahallitus 24.8.2020 § 115

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut lausunnot ja niistä annettavat alustavat vastineet

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 25.5.-26.6.2020 välisenä aikana. OAS:sta saatiin 34 lausuntoa sekä yksi mielipide. Maakuntakaavatyöryhmä käsitteli alustavat vastineet 17.8.2020 pitämässään kokouksessa. Seuraavaksi vastineet käsitellään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa sekä maakuntakaavan ohjausryhmässä. Tämän jälkeen OAS sekä lausunnoista annettavat vastineet viimeistellään ja ne on tarkoitus viedä maakuntahallituksen hyväksymiskäsittelyyn lokakuussa 2020.

 

 Ehdotus: (MKJ) Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saapuneet lausunnot ja alustavat vastineet.

 

 Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Asian käsittelyn aikana kokouksessa olivat etäyhteydellä läsnä aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen, ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen ja maakuntakaava-asiantuntija Heikki Viinikka.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 0400 832 572 , etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

 

 

Maakuntahallitus 26.10.2020 § 160

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut lausunnot, niistä annettavat vastineet sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut lausunnot ja niistä annettavat alustavat vastineet on käsitelty elokuun maakuntahallituksen jälkeen 24.9.2020 viranomaisneuvottelussa ja 1.10.2020 ohjausryhmässä. Tämän jälkeen annettavia vastineita on täydennetty. Samoin osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö on päivitetty. Kyseiset asiakirjat on käsitelty 19.10.2020 maakuntakaavatyöryhmässä ja ovat nyt valmiina maakuntahallituksen hyväksyttäväksi.

 

 Ehdotus  (MKJ vs) Maakuntahallitus päättää

   1 hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut vastineet
2 hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

 

 Päätös 1 - 2 hyväksyttiin yksimielisesti.

Asian käsittelyn aikana kokouksessa oli läsnä aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376 etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

 

Maakuntahallitus 22.02.2021 § 22 

 

 

 

 Maakuntakaava 2040, 1. vaihekaavan evästyskeskustelu

 

 Maakuntakaavan valmistelu on edennyt kaavaluonnoksen laadintavaiheeseen. Selvityksiä on laadittu vuonna 2020 ja alkuvuodesta 2021.

 

 GTK:n viimeistelyvaiheessa oleva selvitys "Turpeen käytön ja tuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa vuoteen 2040" osoitti, että maakuntakaavaan tarvitaan 4000 ha aktiivihiilituotantoon soveltuvaa turvetta. Kokonaisuudessaan tuotantoon soveltuvia alueita löytyi 40 kpl, joiden yhteispinta-ala on 5850 ha. Maakuntahallituksen evästyskeskustelussa otetaan keskusteluun kaavaluonnokseen esitettävinä vaihtoehtoina joko:

 

 1) koko 5850 ha ala, josta kaavaehdotukseen valitaan vaadittava 4000 ha tai

 2) jo kaavaluonnokseen valitaan vaadittava 4000 ha ala.

 

 Lisäksi keskusteluun otetaan kaavan merkintätapa, joko:

 

 1) tarkalla tuotantoon soveltuvan alueen osa-aluemerkinnällä. Tällöin hyväksyttävässä kaavassa kaavavarauksia esitetään 4000 ha, tai

 2) laajemmalla tuotantoalueen ympärille osoitettavalla osa-aluemerkinnällä, jolloin tuotannon ympäristölupavaiheessa määritetään tuotantoalueen rajaus. Tällöin hyväksyttävässä kaavassa esitetään suurempi suopinta-ala kuin 4000 ha ala. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala kuitenkin pysyy samana eli 4000 ha.

 

 Arvokkaita soita "maakunnallinen soidensuojeluaineisto" on inventoitu 27 kpl, joiden yhteispinta-ala on 4395 ha.

 

 Rakennetun kulttuuriympäristön arvottamistyöryhmä on arvottanut 125 kpl maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön kohteita/alueita.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi kaavaluonnoksen valmisteluvaiheen tilannekatsauksen ja siitä käydyn keskustelun.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Asian käsittelyn aikana kokouksessa oli läsnä aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

 

Maakuntahallitus 26.04.2021 § 68 

 

 

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihe. Kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen

 

Maakuntakaavaluonnos on valmistunut ja kaavaprosessin seuraava vaihe on kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen.

 

Kaavaluonnos koostuu seuraavista kokonaisuuksista:

 

Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

 Kaavaselostus

Liite 1. Turvetuotantoalueet, kohdekortit

Liite 2. Maakunnallinen soidensuojeluaineisto, kohdekortit

Liite 3. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, taulukot

Liite 4. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, kohdekortit

Liite 5. Kysely soiden merkityksestä, tulokset

 

Kaavaluonnokseen osoitetaan turvetuotannon osalta EO/tu -merkinnällä suot, jotka ovat tuotannossa tai luvitettu tuotantoon (3 713 ha). Lisäksi kaavaan osoitetaan kaikki laaditun selvityksen mukaiset aktiivihiilituotantoon sopivat 39 suota (5 750 ha). Nämä osoitetaan turvetuotantoon soveltuvaa aluetta (tu) kuvaavan osa-aluemerkinnän ( 7 950 ha) sisäpuolelle. Aktiivihiilituotantoon tarvittava suopinta-ala on noin 4 000 ha ja priorisointi näiden osalta tehdään kaavan ehdotusvaiheessa.

 

Kaavaluonnokseen osoitetaan kaavaprosessin aikana laadittu maakunnallinen soidensuojeluaineisto, mikä sisältää 26 arvokasta suota (4 398 ha), luonnonsuojelualuetta osoittavalla SL-merkinnällä.

 

Rakennetun kulttuuriympäristön osalta kaavaluonnokseen osoitetaan, kaavaprosessin aikana laaditun inventointi- ja arvottamistyön perusteella, 104 pistemäistä kohdetta ja kahdeksan aluetta. Alueista kuusi on uusia ja kaksi voimassa olevien osa-alueiden laajennoksia. Teema yhdistetään osaksi voimassa olevan kaavan ma/km -merkintää.

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää:
1 hyväksyä Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen kaavaluonnoksen
2 asettaa sen julkisesti nähtäville, valtuuttaa maakuntaliiton toimiston tekemään mahdollisia teknisiä korjauksia asiakirjoihin sekä pyytämään siitä lausunnot.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kohdat 1 - 2.

Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa oli läsnä aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

Seppo Eskelinen ja Risto Poutiainen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.

 

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

Liitteet

 

1

Kaavaselostus / Maakuntahallitus 26.4.2021

 

2

Kaavakarttaluonnos / Maakuntahallitus 26.4.2021

 

 

Maakuntahallitus 24.05.2021 § 92 

 

 

 

Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen ajankohtaiskatsaus valtuustolle

 

 Maakuntahallitus asetti 26.4.2021 kokouksessaan kaavaluonnoksen julkisesti nähtäville. Nähtävilläoloaika on 30.4.-31.5.2021.

 

 Maakuntaliitto on edellisen kerran pitänyt kaavan ajankohtaiskatsauksen maakuntavaltuustolle 28.1.2021 valtuustowebinaarina. Kaavatyö on edennyt kevään aikana luonnosvaiheen nähtävilläoloon saakka, joten maakuntavaltuuston 7.6.2021 kokouksessa on tarkoituksenmukaista esitellä kaavan ajankohtaiskatsaus. Kaava on tarkoitus saattaa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi vuonna 2022.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää järjestää kaavan ajankohtaiskatsauksen maakuntavaltuustolle 7.6.2021 kokouksessa.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

Maakuntavaltuusto 07.06.2021 § 31 

 

 

 

 

Kokouksessa esitellään Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen ajankohtaiskatsaus valtuustolle

 

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen esitteli asiaa valtuutetuille.

Hannes Rossi, Kari Väkeväinen, Hannele Autti poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. 050 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

Maakuntahallitus 21.06.2021 § 112 

 

 

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihe. Kaavaluonnoksesta saatu palaute

 

  Maakuntakaavaluonnos oli nähtävillä 30.4.?31.5.2021 välisen ajan. Luonnoksesta saatiin 41 lausuntoa tai mielipidettä. Palautetta saatiin kaikista maakuntakaavassa käsitellyistä teemoista.

 

  Turvetuotannon osalta keskustelua herätti Koivusuo-Ruosmesuon kokonaisuus ja Natura-arvioinnin tarve. Myös yksittäisiin tuotantoon suunniteltuihin alueisiin saatiin palautetta. Jatkopohdinnalle on tarve mahdollisen Natura-arvioinnin lisäksi ilmasto,- vesistö,- luonto ja -arkeologiaan liittyvistä asioista.

 

  Soidensuojelun osalta saatiin mainintoja SL-merkintöjen puolesta ja vastaan. Merkinnän tueksi saatiin toiveita myös ?S- ja luo -merkinnöistä. Lisäksi nähtiin tärkeys soidensuojelun yhteensovittamisesta turvetuotannon kanssa.

 

  Rakennettu kulttuuriympäristö herättää kunnissa vastakkaisia mielipiteitä?. Erityisesti kaavamerkinnän vaikutus kuntakaavoitukseen aiheuttaa kysymyksiä. Yksittäisenä asiana keskustelua herätti Lieksan kaarisilta?.

 

  Kaavaprosessin edetessä on edelleen tarve asioiden yhteensovittamiselle ja vuorovaikutuksen kehittämiselle. Toiminnassa on lisäksi tiedostettava, että maakuntakaava on yleispiirteinen alueidenkäytön suunnitelma. Maakuntaliitto käy neuvotteluja eri toimijoiden kanssa kaavaluonnokseen liittyvistä kriittisistä kysymyksistä.

  

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi kaavaluonnoksen palautteesta saamansa tilannekatsauksen ja siitä käydyn keskustelun.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 6635376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

Maakuntahallitus 20.09.2021 § 154 

 

 

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihe. Maakuntakaavaluonnoksesta saatu palaute sekä niihin annettavat vastineet

 

Maakuntakaavaluonnoksesta saadusta palautteesta käytiin keskustelu 21.6.2021 maakuntahallituksessa ja lyhyt tilannekatsaus 23.8.2021 maakuntahallituksessa. Maakuntakaavatyöryhmä käsitteli kaavaluonnoksesta annettavat vastineet 16.8.2021 ja maakuntakaavan ohjausryhmä 30.8.2021.

 

Maakuntaliitto järjesti kesäkuussa ja elokuussa 2021 neuvottelu- ja tiedotustilaisuuksia niille kunnille, jotka toivoivat tapaamista. Samoin maakuntaliitto toteutti neuvotteluja muiden tarpeelliseksi näkemiensä sidosryhmien, kuten ympäristöministeriön kanssa. Kaikilla kunnilla ei ollut kaavasta huomautettavaa ja eivät nähneet neuvottelua tarpeelliseksi. Maakuntaliitto hoitaa tiedottamisen ja kuulemisen joka tapauksessa kaikille osallisille tasapuolisesti. Vastineita on palautteen lisäksi tarkennettu em. neuvottelujen perusteella.

 

Annettavat vastineet eivät ole ainoastaan vastineita saadusta palautteesta. Maakuntaliitto on yhdessä kuntien kanssa edistänyt yhteisiä näkemyksiä siitä miten kaavaa viedään eteenpäin kohti maakuntakaavaehdotuksen laadintaa. Kyseiset asiat näkyvät vastineissa ja ne on tiivistetty vastineasiakirjan alussa "linjanvetoja" nimen alle.

 

Maakuntakaavaluonnoksesta annettavat vastineet ovat nyt valmiina maakuntahallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää:
1 hyväksyä Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen kaavaluonnoksesta annettavat vastineet.
2 hyväksyä vastineiden sivulla kaksi esitetyn "linjanvetoja" osion, jota hyödyntäen maakuntaliitto laatii maakuntakaavaehdotuksen.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kohdat 1 - 2.

Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

Seppo Eskelinen oli poissa kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 10.06 - 10.09 ja poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 10.24.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 0456635376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen

 

puh. o504120717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

 

Maakuntahallitus 22.11.2021 § 203  

43/03.00.00/2020  

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihekaavaehdotuksen lausunnoille asettaminen

 

 Maakuntakaavaehdotus on valmistunut ja on valmiina lausunnoille asetettavaksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) 13 §:n mukaisesti 22.11.2021?2.1.2022 väliselle ajalle.

 

 Kaavaehdotus koostuu seuraavasta sisällöstä:

 

 Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

 Kaavaselostus

 Liite 1. Turvetuotantoalueet, kohdekortit

 Liite 2. Maakunnallinen soidensuojeluaineisto, kohdekortit

 Liite 3. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, taulukot

 Liite 4. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, kohdekortit

 

 Kaavaa varten laaditut selvitykset:

 

 Turpeen käytön ja tuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa vuoteen 2040

 Turvetuotannon vesistövaikutusten ja luonnontilaisuuden arviointi

 Natura-arvioinnin tarveharkinta

 Kysely soiden merkityksestä

 Arkkitehtuurin moderneja piirteitä Pohjois-Karjalassa

 

 Kaavaehdotukseen osoitetaan EO/tu -merkinnällä jo tuotannossa olevat tai tuotantoon luvitetut turvetuotantoalueet (2 995 ha). Uutena osoitetaan 29  tuotantopotentiaalista suota (4 021 ha) turvetuotantoon soveltuvan osa-aluealuerajauksen (tu) sisäpuolelle (5 611 ha).

 

 Kaavaehdotukseen osoitetaan 26 luonnonsuojelullisesti arvokasta suota (4 373 ha) luonnonsuojelualuetta osoittavalla merkinnällä (SL).

 

 Kaavaehdotukseen osoitetaan 326 kohdetta ja 22 aluetta maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä osoittavalla merkinnällä (ma/km). Merkintä sisältää 95 uutta kohdetta ja kuusi uutta aluetta. Merkintä yhdistetään  voimassa olevan maakuntakaavan vastaavaan merkintään.

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus päättää

  1. asettaa Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen kaavaehdotuksen lausunnoille MRA 13 §:n mukaisesti 22.11.2021?2.1.2022 väliselle ajalle, sekä
  2. valtuuttaa maakuntaliiton toimiston tekemään mahdollisia teknisiä korjauksia asiakirjoihin ja pyytämään siitä lausunnot

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kohdat 1 - 2.

Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli asiaa esittelemässä aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen.

 

Lisätietoja

aluesuunnittelupäällikkö Timo Korkalainen

 

puh. 045 663 5376, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi

 

ympäristösuunnittelija Jukka Nykänen

 

puh. o50 412 0717, etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi