Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 21



 

Kaukolämmön yhtiöittäminen

 

Kunnanhallitus 08.11.2021 § 222 

 

 

Kilpailulainsäädännöstä johtuen kunnan tulee yhtiöittää sellainen toiminta, jota se toteuttaa kilpailluilla markkinoilla. Lämmöntuotanto on kilpailtua toimintaa.

 

Kaukolämmön yhtiöittäminen on ollut esillä pitkään ja yhtiöittämistä on kiirehditty monelta taholta.

 

Yhtiöittämisselvityksen tekemisestä on keskusteltu kunnan nykyisen tilintarkastusyhteisö KPMG:n kanssa. KPMG on valmis tekemään selvityksen seuraavilla periaatteilla:

 

-          Käydään läpi yhtiöittämiseen liittyvät vaihtoehtoiset mallit

-          Arvioidaan kunkin mallin verotukselliset (tulo-, arvonlisä- ja varainsiirtoverotus) ja taloudelliset vaikutukset oletusarvoilla

-          Arvioidaan yhtiöittämisen liittyviä muita juridisia vaikutuksia sekä toiminnan harjoittamista jatkossa

-          Arvioidaan toteutukseen vaadittavat toimet (ml. ennakkoratkaisujen ym. tarve).

 

Selvitystyön kustannusarvio on 6 600-7 800 euroa (alv 0 %). Selvitys ei pidä sisällään arvonmääritystä eikä yhtiöittämisen varsinaista toteutusta. Selvityksen perusteella saadaan suuntaa antava raami, jonka mukaan taloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida. Selvitystyön toteutusaika on 3-4 viikkoa tilaamisesta tai muuten erikseen sovittu aika.                           

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kaukolämpölaitoksen yhtiöittämisselvitys annetaan KPMG:n tehtäväksi edellä olevilla periaatteilla. Yhtiöittämisen toteuttamisesta päätetään sen jälkeen erikseen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 63 

 

Liitteenä ovat valmistunut selvitys sekä prosessikaavio ja tarjous varsinaisesta yhtiöittämisestä. Yhtiöittämisen hinta on 9 500-11 500 euroa (alv 0 %).

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että yhtiöittäminen annetaan tarjouksen mukaisesti KPMG:n hoidettavaksi. Kunnanhallitus saattaa tämän
päätöksen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Valtuusto 14.06.2022 § 21  

276/02.07.00/2021  

 

Päätös Valtuusto päätti merkitä tiedoksi kaukolämmön yhtiöittämisen
tilanteen.