Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 51


# Maakuntapuskurialueen vuokrasopimus_Polvijärvi

 

Varastoalueen vuokrasopimus

 

Kunnanhallitus 03.04.2023 § 51  

20/10.00.02.00/2023  

 

 Stora Enso Oyj, Metsä on pyytänyt saada vuokrata Polvijärven kunnalta liitteenä olevasta vuokrasopimusluonnoksesta ilmenevän 3500 m2:n maa-alueen puutavaran ja hakkeen varastoalueeksi.

 

 Varastoalue vuokrattaisiin toistaiseksi voimassa olevana siten, että irtisanomisaika molemmin puolin on 6 kk. Vuotuinen vuokra on 500 euroa, alv. 0 %.

 

 Hallintosäännön 7 §:n mukaisesti kunnanhallitus ratkaisee mm. kiinteän omaisuuden vuokraamiseen liittyvät asiat.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuokrata Stora Enso Oyj, Metsälle liitteenä
olevasta vuokrasopimuksesta ilmenevän 3500 m2:n suuruisen maa-
alueen puutavaran ja hakkeen varastoalueeksi. Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen allekirjoitettavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus kehotti, että
vuokralainen huomioi erityisesti puutavaran kesäaikaisen varastoinnin säännökset.